Belgialainen luostariolut Affligem Blond Hartwallin valikoimiin

 

Affligem Blond 33cl pullo ja lasiHartwallin olutvalikoima laajenee vuoden alusta alkaen aidolla belgialaisella luostarioluella Affligem Blondilla. Vaaleassa, maultaan tasapainoisessa ja kevyesti humaloidussa oluessa maistuvat laatu ja pitkät perinteet.

Kotimaisen oluttarjonnan rinnalla suomaiset ovat entistä kiinnostuneempia kansainvälisistä ja erikoisoluista. Ne tarjoavat uusia makuelämyksiä ja monipuolistavat olutkulttuuria.

"Premium-oluet, joilla laatu ja brändi ovat hintaa tärkeämpi kilpailutekijä, ovat saavuttaneet Länsi-Euroopan kokonaismarkkinoista jo lähes 40 prosentin osuuden. Nautiskeluoluet kasvattavat suosiotaan myös Suomessa ja aito belgialainen luostariolut on sellainen parhaimmillaan", sanoo Matti Ristola, oluiden markkinointipäällikkö Hartwallilta.

Affligem Blond kunnioittaa luostarioluen perinteitä. Affligem-luostari on perustettu jo vuonna 1074, ja luostarissa on tiettävästi valmistettu olutta sen perustamisesta lähtien. Edelleen Affligem-panimolla on läheinen suhde luostariin. Jo luostariolut-nimen käyttäminen edellyttää, että yhteys luostariin on edelleen olemassa ja luostari saa osan olutmyynnin tuotosta hyväntekeväisyyteen. Luostarilla on myös oikeus valvoa oluen valmistusta ja markkinointia. Satojen olutmerkkien Belgiassa vain 21 olutta on oikeutettuja käyttämään luostariolut-nimitystä.

Affligem Blond myös valmistetaan perinteitä kunnioittaen: pääkäymisen ja suodatuksen jälkeen oluen jälkikäyminen tapahtuu pullossa. Jälkikäymisen ansiosta olut saa runsaan ja täyteläisen ominaismakunsa. Se on tasapainoinen ja kevyesti humaloitu, väriltään kullankeltainen.

Affligem Blondin alkoholipitoisuus on 6,8 til-%. Parhaimmillaan se on nautittuna 8-10-asteisena.

Pantittomassa 0,33 litran lasipullossa myytävä Affligem Blond on Hartwallin ravintolamyynnin valikoimissa 1.1.2010 alkaen.

Lisätietoja:
Oy Hartwall Ab, tuotepäällikkö Ossi Ahto, ossi.ahto@hartwall.fi, puh. 020 717 2059 tai viestintäpäällikkö Tuija Kleimola, tuija.kleimola@hartwall.fi, puh. 020 717 2595
Kuvat: www.hartwall.fi/kuvapankki


 
 
 

Tarvitset Flashplayerin nähdäksesi tämän sisällön.
Voit ladata sen täältä >>