Hartwall Jaffa Sauma -hanke vie yhden näyttelemisestä unelmoivan lähemmäs omaa unelmaansa tarjoamalla roolin Dome Karukosken elokuvassa Napapiirin sankarit. Elokuvan sivuosan koekuvaustilaisuus oli Kallion Ryhmäteatterissa 16.10.2009. Paikalle oli kutsuttu ennakkohaun pohjalta 100 nuorta. Hakijoita casting-tilaisuuteen oli kaikkiaan huikeat lähes 1 300. Erittäin tasokkaan, syviä tuntoja ja todellista komediaa esille tuoneen casting-päivän jälkeen raati valitsi marraskuussa kuvattavan komedian sivuosarooliin Kuopiosta kotoisin olevan, Porvoossa asuvan ja Helsingissä lukiota käyvän Melissa Heinisen.
Hartwall Jaffan ja sen yhteistyökumppanien edustajista koostuva raati päätyi Melissaan hänen taitavan ilmaisunsa vuoksi. Melissa selviytyi annetuista improvisaatioista luontevasti, ja hän pystyi esityksen aikana kehittämään hahmoaan jatkuvasti eteenpäin.
- Oman hahmonsa kehittäminen vaatii erinomaista kuuntelutaitoa ja improvisaatioissa syntyvien hetkien huomioimista, kertoo elokuvan ohjaaja Dome Karukoski, jonka huomion kiinnitti myös Melissan lahjakkuus.
- Toivottavasti tämä sivurooli ja marraskuisissa kuvauksissa mukana olo muun näyttelijäkaartin kanssa inspiroi häntä hakemaan teatterikorkeakouluun.
Koekuvaustehtävinä lemmikkimarsun kuoleman ja hämmentävien sokkotreffien tulkitseminen
Koekuvaustilaisuudessa mukana olleen näyttelijä Pamela Tolan ohjeistamana Melissa Heininen lähti mukaan ensimmäiseen improvisaatioon, joka Melissan omasta mielestä sujui jälkimmäistä paremmin. Ensimmäisessä tehtävässä Melissa esittää naista, joka on jättänyt rakkaan marsunsa parhaalle ystävälleen hoidettavaksi. Palatessaan hakemaan marsua ystävätär ei haluaisi kertoa hänelle marsun kuolleen.
Tehtävän alussa Melissa kertoo menneensä aivan kipsiin, mutta muisti sitten ohjaaja Dome Karukosken ja näyttelijä Pamela Tolan ohjeen: - Heittäytykää tilanteisiin! - Älkää miettikö ennakkoon ilmeitä tai tilanteita, jotka aiotte mukamas ujuttaa tarinaan.
Toisessa tehtävässä nainen lähtee sokkotreffeille, jotka työkaveri on järjestänyt. Sokkotreffikumppaniksi osoittautuu kuitenkin nainen, vaikka työkaverilta saamansa nimen perusteella hän olettaa olevan nuori mies. Totuus paljastuu, kun nainen miestä odottaessaan juttelee treffipaikaksi sovitussa lähes tyhjässä kahvilassa seuralaista odottavan naisen kanssa.
Sauma-hanke voi tarjota avun oman unelman toteutumiseen
Hartwall Jaffan Sauma-hanke on tarkoitettu 15–25-vuotiaille nuorille, joille se tarjoaa saumaa eli mahdollisuutta omien unelmien toteuttamiseen. Palkitsemiseen ei kuulu suoraa rahapalkintoa, vaan voittajat saavat esimerkiksi ohjausta tai valmentajan avuksi päämääränsä tavoittamiseen. Ensimmäisessä saumassa yksi nuori sai harjoittelupaikan valtakunnallisessa radiossa. Sivurooli Karukosken elokuvassa on hankkeen toinen toteutettava unelma. Saumaan voi ilmoittautua mukaan osoitteessa www.jaffa.fi
Napapiirin sankarit on komediallinen road movie
Suomen Lappiin sijoittuva komediallinen road movie Napapiirin sankarit on ajaton tarina siitä, kuinka mies tekee matkaa hankkiakseen naiselleen digiboksin. Elämäntapataituri Jannen tehtävänä on aamuun mennessä hankkia avovaimolleen digiboxi, tai muuten avovaimo muuttaa Helsinkiin. Janne ystävineen yrittää ansaita rahaa bensaan ja digiboksiin sekä löytää kairan keskeltä kodinkoneliikkeen, joka myisi boksin keskellä yötä. Matkan varrella he kohtaavat katkeran koulukiusatun, melodramaattisia poliiseja, uusrikkaita venäläisiä, joulupukin ja naisten uppopallojoukkueen. Heidän on selvittävä poron teurastamisesta, värikuulasodasta ja lumimyrskystä. Satoja kilometrejä ajettuaan, paleltuaan, tapeltuaan ja menetettyään useita autonovia he vihdoin, itse kukin, löytävät jotain olennaista. Mutta riittääkö se Jannen avoliiton pelastamiseen?
Lisätietoja:
Oy Hartwall Ab, Hartwall Jaffa -tuotepäällikkö Marleena Jalassola, marleena.jalassola@hartwall.fi, puh. 020 717 2036