Alle 18-vuotiaat voivat hakea tietoa alkoholittomista juomistamme.
Information about our non-alcoholic beverages is also provided for under 18s.

Uusi luontainen ja kaloriton makeutusaine

 

EU:ssa on otettu käyttöön uusi makeutusaine, joka yhdistää kaksi asiaa – luonnollisuuden ja kalorittomuuden – ennennäkemättömällä tavalla. Makeutusainetta kutsutaan nimellä stevioliglykosidit, joita saadaan Stevia rebaudiana -nimisen kasvin lehdistä.

Brasilian ja Paraguayn alkuperäiskansat löysivät kasvin jo satoja vuosia sitten, ja he ovat käyttäneet sitä muun muassa teen makeuttajana ja ruokien mausteena. Maailmalla steviakasvin lehdistä valmistettua makeuttajaa on käytetty jo pitkään. Esimerkiksi Japanissa sitä on käytetty yleisesti jo 70-luvulta lähtien.  USA:ssa, Australiassa ja Sveitsissä stevioliglykosideja on käytetty elintarvikkeiden makeuttajana vuodesta 2008. Euroopan Unioni hyväksyi niiden käytön makeutusaineena elintarvikkeissa marraskuussa 2011.

Vaikka tämä steviakasvin lehdistä valmistettava makeuttaja on Suomessa uusi asia, Hartwallin tuotekehitykselle se on tuttu jo vuosien ajoilta. Stevioliglykosidit soveltuvat erinomaisesti juomien makeuttamiseen, ja Hartwall tuokin niillä makeutettuja juomia markkinoille heti joulukuun 2011 alussa.

www.stevia.fi


 
 
 

Tarvitset Flashplayerin nähdäksesi tämän sisällön.
Voit ladata sen täältä >>