Tuhansien järvien maassa juomalasi on totuttu täyttämään hanasta. Hartwallin Novelle-tuoteperheen vedet ovat siitä huolimatta löytäneet paikkansa monen suomalaisen elämässä.
Suomessa virtaa vettä enemmän kuin monessa muussa maassa, mutta Victor Hartwall päätti vuonna 1836, että sitä voisi olla vieläkin enemmän. Moni ei olisi arvannut, että tuolloin perustetun yhtiön tuotteilla sammutettaisiin suomalaisten janoja vielä seuraavalla vuosituhannella.

Vichy-veden aloittamaan menestystarinaan kirjoitettiin uusi luku vuonna 1990, kun Hartwall Novelle näki ensimmäistä kertaa päivänvalon. Täysin uudentyyppinen, matalahiilihappoinen ja suolaton kivennäisvesi alkoi oitis vallata jalansijaa kuplivien vesien ystävien keskuudesta, ja sillä tiellä se on yhä. Jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan kauppojen hyllyiltä löytynyt tasapainoinen Novelle on edelleen ainoa tuoteperhe, jonka kivennäisvedet ovat täysin suolattomia.
Sitruuna sulatti sydämet
Muutaman vuoden kuluttua Novelle jatkoi uutuuksien esittelyä. Vuonna 1994 kauppojen hyllyille ilmestyi Suomen ensimmäinen aromatisoitu kivennäisvesi, Novelle Citronelle. Yksi aromi johti lopulta laajaan makuvalikoimaan ja päivittäistavarakauppojen suurimpaan segmenttiin, mutta pesueen esikoinen on pitänyt pintansa tähänkin päivään asti. Raikkaan sitruunainen Citronelle on yhä maustettujen kivennäisvesien markkinajohtaja.
Aromatisoitujen kivennäisvesien lisäksi Novelle on tutustuttanut suomalaiset moniin muihinkin uraa uurtaneisiin juomiin. Vuonna 2000 saatiin maistaa uutta kuplivaa Novelle Frissiä, hedelmäsokerilla makeutettua hedelmäistä kivennäisvettä. Friss yhdisti lähdeveden keveyden ja virvoitusjuoman maun ja tarjosi terveellisemmän vaihtoehdon virvoitusjuomille. Seuraavaksi oli mehun ja kivennäisveden vuoro yhdistyä, ja tuloksena markkinoille saapui Novelle Fruity.
Hyvän olon lähettiläät
Hyvinvointi on Novelle-brändin ytimessä. Wellness-trendin innostamana markkinoille on tuotu uudenlaisia juomia, mutta ajattelu näkyy myös merkin valikoimissa. Hyvinvointi merkitsee eri ihmisille eri asioita, minkä vuoksi juomiakin löytyy niin monenlaisia. Joku saa mielihyvänsä rauhoittumalla aamupalalle, toiselle hyvä olo on rankan urheilusession päätteeksi suussa poreileva juoma tai hetken mielijohteesta korkattu virvoke.
Itseensä panostamisen merkitystä on alleviivattu kuluttajille myös mainonnan keinoin. Mainoksissa olleiden Sinikka Sokan, Emma Salokosken ja Petteri Summasen johdolla Novellesta on sekä ammennettu voimaa jännittäviin hetkiin että annosteltu pieniä määriä ylellisyyttä arjen joukkoon.
Plussaa keholle

Sana vesi ei enää tunnu sopivalta sanalta kuvaamaan juomia, joilla voi nykyään janon lisäksi kuitata myös monen elimistölle tarpeellisen aineen tarpeen.
Erilaisin vitamiinein ja mineraalein rikastettuja, vähäkalorisia juomia suomalaiset ovat saaneet juoda vuodesta 2008 lähtien. Silloin hyvinvoinnista kiinnostuneille kuluttajille esiteltiin ensimmäinen Novelle Plus -tuote, Novelle Calcium. Kalsiumin tarpeeseen vastannut juoma sai pian seurakseen kokonaisen Plus-tuotesarjan. Juomat luotiin kuluttajien tarpeet mielessä pitäen: esimerkiksi ihostaan huolehtiville kehitettiin vitamiineja ja mineraaleja sisältävä juoma, liikkujalle taas juoma, jonka magnesium auttaa lihasten elpymisessä.
Elämän vesi
Koska hyvinvointia ovat arjen hetkien ohella myös hartaasti odotetut hemmotteluhetket, on Novelle löytänyt tiensä myös valkoisten pöytäliinojen keskelle ravintolamaailmaan.
Siinä missä matalahiilihappoinen kivennäisvesi voi sammuttaa janon keskellä työntäyteistä arkea, voi se myös tehdä ylellisestä ravintola-ateriasta vielä piirun verran täydellisemmän. Hyvä vesi huuhtoo suuta ja terästää makunystyröiden toimintaa nostaen ruoan aromit entistä voimakkaammin esiin.
Novelle-perheeseen on matkan varrella syntynyt monta uutta jäsentä, ja pullojen ulkonäkökin on kokenut muodonmuutoksia. Näytti ulkokuori miltä tahansa, laadusta ei kuitenkaan ole missään vaiheessa tingitty – ja juuri siksi Suomen suosituimmalla vesibrändillä on yhä oma tärkeä roolinsa arjen nautinnollistamisessa.