Laitosmies Sauli Mäkitalo

 

Sauli MäkitaloAloittanut Hartwallilla kesäkuussa 1980.

Minkälainen on laitosmiehen tyypillinen työpäivä?

Laitosmiehen työ on tuotantolaitteiden vikatilanteiden ja häiriöiden korjaamista, sekä laitteiden säätämistä. Korjatut viat myös kirjataan tarkasti muistiin vastaavien tilanteiden varalle. Toisinaan toteutan myös aloitetoiminnan kautta esiin tulleita kehitysideoita tuotantolinjoilla. Olen myös mukana erilaisissa tuotannon kehitysprojekteissa, sekä toimin osastoni tiiminvetäjänä ja luottamushenkilönä.

Olet ollut Hartwallilla jo 30 vuotta – mitkä ovat työsi parhaat puolet?

Olen koko elämäni pitänyt tekniikasta ja harrastan sitä myös vapaa-ajallani. Niinpä työssäni onkin parasta työ itse – laitteiden korjaaminen ja säätäminen. Usein saan eteeni myös aivan uuden ongelman tai vikatilanteen, jota ratkoa. Laitosmiehen työssä pääsen työskentelemään käsilläni, mutta myös ongelmanratkaisutaitoja tarvitaan päivittäin. Laitteet sekä ohjausjärjestelmät ja sen myötä myös kunnossapidon työtehtävät, muuttuvat kaiken aikaa yhä digitaalisempaan suuntaan, ja työssäni riittääkin haasteita ja opeteltavaa joka päivälle. 

Mitä kertoisit Hartwallista työnantajana?

Hartwall on uudenaikainen, kehittyvä yritys, jonka tiloissa työolosuhteet ovat hyvät ja puhtaat. Heinekenin omistajuuden myötä Hartwall on ottanut askeleen kohti vieläkin ennakoidumpaa laitehuoltoa, johon laitosmiehenä olen erityisen tyytyväinen. Hartwall myös panostaa henkilöstön ammattitaidon ylläpitoon ja kehittämiseen: kaikki uudet koneet sekä toimintamallit koulutetaan koko tuotantolinjan henkilöstölle. 


 
 
 

Tarvitset Flashplayerin nähdäksesi tämän sisällön.
Voit ladata sen täältä >>