Hartwallin perinteinen olutjuhla Isojano Lahdessa 4.-7.5.

 

Hartwallin perinteinen olutjuhla Lahdessa 4.-7.5.

Isojano on oluen juhlaa

Isojano2005Hartwallin vuotuista olutjuhlaa Isojanoa juhlitaan tänä vuonna Hartwall Lahden tuotantolaitoksen ja logistiikkakeskuksen pihan Isojano-hallissa 4.-7.5. Juhlatunnelmaa nostattaa tilaisuuteen tehty oma Isojano-olut sekä mainio kotimainen esiintyjäkaarti. Keskiviikkona 4.5. tilaisuudessa nähdään Tommi Läntisen 25-vuotisjuhlakonsertti, joka myös televisioidaan. Helatorstaina lapset viettävät omaa Iloisten lasten limujuhlaa.

Hartwall Isojano on kuuluisa maistuvasta oluesta ja Suomen ykkösesiintyjistä. Nyt 12. kertaa järjestettävässä tapahtumassa on tarjolla sekä koko Hartwallin kattava olutvalikoima että tapahtumaa varten valmistettu Isojano-olut. Olut tarjoillaan suurten olutjuhlien tapaan litran tuopeista.

"Tämän vuoden Isojano-olut on perinteiden mukaan suodattamaton, runsasmakuinen ja melko vahva täysmallasolut. Suodattamattomalla oluella haluamme kunnioittaa maan olutperinteitä. Joka vuosi Isojano-olut poikkeaa kuitenkin hieman aikaisemmista, niin nytkin", Isojano-olutta kehittänyt panimomestari Ilkka Hyttinen kertoo.

Isojanon musiikista vastaa maan kärkikaarti. Keskiviikkona 4.5. Isojanossa kuullaan Tommi Läntisen 25-vuotisjuhlakonsertti, jossa mukana ovat myös mm. Pate Mustajärvi, Suurlähettiläiden Jussu Pöyhönen, Ressu Redford, Toni Nuotio sekä Boycotista tuttu Hombre Lampinen. TV2 kuvaa illan tapahtumat Estradilla-ohjelmaansa, joka esitetään televisiossa tulevana syksynä. Tapahtuman muita musiikkivieraita ovat perjantaina Popeda ja lauantaina Suurlähettiläät sekä Pentti Hietanen On the Rocks. Tapahtuman virallisena laulattajana toimii Mikko Alatalo.

Helatorstaina lasten oma limujuhla

Iloisten lasten limujuhlaa vietetään Isojano-hallissa helatorstaina 5.5. klo 11 - 15. Koko perheen tapahtumassa esiintyvät mm. Puuha-Pete, Titi-nalle ja Taikuri Luttinen. Skabadabaduun Kana juontaa koko tapahtuman ja järjestää myös Straraoke-kilpailun. Ohjelmassa on myös pomppulinna sekä tietenkin limsamaistiaisia. Puksu-juna kuljettaa vieraat Hartwallin vierailukeskukseen Hartwall Keitaan virvoitusjuomamaailmaan. 

Isojanon ovet avataan yleisölle klo 19.00. Lippujen hinta 15 euroa / ilta. Lippuja myy Lippupalvelu. Tapahtumailtoina lippuja voi ostaa myös portilta. Helatorstain Iloisten lasten limujuhlaan on vapaa pääsy.  

Lisätietoja ja toimittajien akkreditointi:
Oy Hartwall Ab, Tero Merinen, tero.merinen@hartwall.fi, puh. 020 717 6242

www.isojano.fi

Lipunmyynti:
Lippupalvelu, puh. 0600 10 800 sekä 0600 10 020 tai Pälkäneentie 19 A, Helsinki.
Lippupalvelu on avoinna päivittäin klo 8 - 20.


 
 
 

Tarvitset Flashplayerin nähdäksesi tämän sisällön.
Voit ladata sen täältä >>