Hartwall vuoden 2005 logistiikkayritys

 

Hartwall vuoden 2005 logistiikkayritys

Lahti logistikkaa.jpgSuomen Logistiikkafoorum on myöntänyt Vuoden logistiikkayritys -palkinnon Oy Hartwall Ab:lle edistyksellisestä, korkeatasoisesta ja pitkäjänteisestä logistiikan kehittämisestä.

Suomen Logistiikkafoorum kiittää Hartwallia erityisesti logistiikkaansa jatkuvasta kehittämisestä sekä Hartwall Lahden tuotanto- ja logistiikkakeskuksen uusista ja rohkeista teknisistä ratkaisuista.

"Olen viimeisen 25 vuoden aikana seurannut säännöllisin väliajoin Hartwallin logistiikan kehitystä. Minua ihastuttaa se selkeä ja pitkäjänteinen kehitystyö, mitä Hartwallilla on tehty yrityksen koko toimitusketjun entistä paremman hallinnan eteen. Keskeinen tekijä tässä on Hartwall Lahden uusi tuotanto- ja logistiikkakeskus. On hienoa, että siellä on uskallettu ottaa käyttöön erittäin modernia tekniikkaa, joka on tehostanut sekä itse fyysistä jakelua että sen ohjaamista. Harvoin näkee myös sellaista tahtoa hyödyntää uutta tekniikkaa, mitä Hartwallilla olemme nähneet", Kari Litja, Suomen Logistiikkayhdistyksen toimitusjohtaja ja vuoden logistiikkayrityksen valintaa tehneen työryhmän sihteeri kertoo.

Suomen Logistiikkafoorumin tarkoituksena on edistää Suomen kilpailukykyä tukevaa logistiikan ja logistiikkaverkkojen kehittämistä palkitsemalla alan osaajia. Vuoden Logistiikkayritys/Logistiikkahanke -palkinto myönnetään joko logistiikan korkeatasoisesta, monipuolisesta ja pitkäjänteisestä kehittämisestä tai konkreettisesta, toiminnallista ja taloudellista hyötyä tuottavasta ja uutta luovasta logistiikan kehittämishankkeesta ja/tai tutkimuksesta. Tunnustus on myönnetty vuodesta 1994 lähtien. Vuoden 2004 Logistiikkayritys/hanke -palkinto myönnettiin metsäteollisuuden toimitusketjun automaatiojärjestelmää kehittäneelle Vetoketju-projektille.

Suomen Logistiikkafoorumiin kuuluvat Kuljetustutkimuksen Edistämissäätiö, Logistiikan Tieteellinen Tutkimussäätiö, Logistiikan Tutkimus ja Kehitys LORDA ry ja Suomen Logistiikkayhdistys ry (http://www.logy.fi/).

Lisätietoja:
Suomen Logistiikkayhdistys ry, toimitusjohtaja Kari Litja,  puh. 0400 303 873


 
 
 

Tarvitset Flashplayerin nähdäksesi tämän sisällön.
Voit ladata sen täältä >>