Hartwall keskittyy oluen arvostuksen nostamiseen
Lapin Kulta uudistuu makua myöten
Hartwallin tämän vuoden tärkein uudistus kohdistuu yhtiön pääolutmerkkiin. Lapin Kulta palaa uudistuneena juurilleen ja sen makua on kehitetty entistä täyteläisemmäksi. Hartwallin strategiana on keskittyä oluen arvostuksen nostamiseen.
Oluen arvostus markkinoilla on laskenut viime vuosina. Alkoholiveron muutos vuonna 2004 käynnisti päivittäistavarakaupassa rajun hintakilpailun, joka on pienentänyt olutmarkkinan kokonaisarvoa vuositasolla noin 90 miljoonaa euroa. Hinnasta on tullut yhä määräävämpi tekijä ostopäätöksissä ja kauppaa tehdään entistä enemmän isoissa monipakkauksissa. Samaan aikaan kuluttajien makumieltymykset ovat muuttuneet, ja oluilta odotetaan hieman aikaisempaa täyteläisempiä makuja.
"Hartwall haluaa rakentaa arvostusta koko olutmarkkinalle. Näkemyksemme mukaan Suomessa nautitaan tulevaisuudessa entistä enemmän oluen laadusta ja oluen tuomista elämyksistä", toimitusjohtaja Yrjö Närhinen sanoo.
"Olutmarkkinoilla kulutus ei enää määrällisesti kasva. Kotimaisten tuotemerkkien vahva asema säilyy ennallaan, mutta myös erikoisoluiden myynti kasvaa. Hartwall vastaa kuluttajien muuttuneisiin tarpeisiin ja luo olutkulttuuria kehittämällä tuotteitaan ja investoimalla niihin, laajentamalla erikoisoluiden valikoimaa sekä lisäämällä pakkausvaihtoehtoja", Närhinen kuvailee.
Vuoden 2007 tärkein uudistus kohdistuu Lapin Kultaan. Markkinoille tulee myös 1836 Classic -olutsarja, jossa on kolme suomalaiseen makuun sopivaa erikoisolutta; gluteeniton täysmallasolut Classic All Malt Lager, tumma Classic Porter ja vehnäinen Classic White Lager.
Lapin Kulta palaa uudistuneena juurilleen
Hartwall on tehnyt viime vuosina mittavia kuluttajatutkimuksia suomalaisten makutottumuksista ja mielikuvista löytääkseen suomalaisia makumieltymyksiä vastaavan oluen. Tutkimusten perusteella kuluttajat haluavat sekä raikasta että täyteläistä olutta. Oluilta odotetaan virkistävyyttä, mutta entistä enemmän myös elämyksellisyyttä ja makunautintoja.
Lapin Kulta on pidetty olut, jolla on noin miljoona kuluttajaa Suomessa. Lapin Kullassa on paljon ominaisuuksia, joita suomalaiset arvostavat: puhtaus, suomalaisuus ja laatu. Viime vuosina Lapin Kulta on kuitenkin etääntynyt suomalaisista kuluttajista.
Nyt Lapin Kulta palaa uudistuneena juurilleen. Uudistustoimenpiteet perustuvat aitoon suomalaiseen arvomaailmaan ja Lapin Kullan vahvoihin perinteisiin. Tavoitteena on palauttaa Lapin Kulta -oluen arvostus sille tasolle, mikä sille kuuluu.
"Lapin Kulta halutaan kiinnittää suomalaisille arvokkaisiin hetkiin, jotka hyvä olut kruunaa. Lapin Kullan ympärille rakennetut toimenpiteet perustuvat aitoon ja teeskentelemättömään suomalaiseen arvomaailmaan. Tämä näkyy niin tuotemerkin designissa, pakkauksissa kuin mainonnassakin", oluiden markkinointipäällikkö Leena Koskinen kertoo.
Myös oluen makua on kehitetty: Lapin Kullan luontaiseen raikkauteen yhdistyy nyt entistä täyteläisempi maku. Myös miellyttävää humalan aromia oluessa on hieman aiempaa enemmän.
"Lapin Kullan makua on kehitetty entistä täyteläisemmäksi lisäämällä siihen aikaisempaa enemmän kultamallasta. Tuloksena on maku, jota suomalaiset oluenystävät eniten arvostavat: raikas ja täyteläinen", panimomestari Peter Hartwall kertoo.
Lapin Kulta valmistetaan Hartwallin panimolla Torniossa, jonne perustettiin panimo jo vuonna 1873. Lapin Kulta on Pohjoisen Euroopan ainoa olut, joka tehdään villinä virtaavaan pehmeään jokiveteen. Se on myös ainoa kansainvälisesti menestynyt suomalaisolut. Lapin Kultaa nautitaan mm. Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Venäjällä, Virossa, Saksassa, Ranskassa ja Isossa-Britanniassa. Tärkein vientimaa on Ruotsi.
Uudistunut Lapin Kulta tulee myyntiin huhtikuun alusta alkaen. Ensimmäisenä sitä pääsee kokeileman päivittäistavarakauppoihin tulevissa vihreissä, kapeakaulaisessa long neck -pullossa. Uutuuspakkaus on myynnissä sekä irtopullona että 4-packissa. Ravintoloihin asennetaan näyttävät Lapin Kulta Extra Gold -hanat.
Lisätietoja:
Oy Hartwall Ab, toimitusjohtaja Yrjö Närhinen, puh. 020 717 2328 tai markkinointipäällikkö Leena Koskinen, puh. 020 717 2633
Kuvat: http://kuvapankki.hartwall.fi