Panimoliitto: Alkoholiveron korotus hätiköity ja kohtuuton

 

Hallitus on tänään päättänyt toteuttaa 10 prosentin alkoholiverojen korotuksen vuonna 2009. Korotus on hätiköity ja tarpeettoman suuri, koska edellinen vuoden 2008 alussa toteutettu suuri veronkorotus on kääntänyt alkoholin matkustajatuonnin kasvuun ja hiivuttanut kotimaisen myynnin lähes kaikissa juomaryhmissä. Esimerkiksi oluen kotimainen myynti on lokakuun loppuun mennessä laskenut 2,4 % edellisestä vuodesta. Matkustajatuonti on kasvanut samassa suhteessa.
 
Alkoholipoliittisesti veronkorotukselle ei ole tarvetta, vaan veroratkaisulla paikataan valtion budjettia yleisesti. ”Elokuun budjettiriihessä veropäätöksen lykkäämistä perusteltiin sillä, että edellisen korotuksen vaikutukset koko vuodelta haluttiin ensin selvittää. Näin ei nyt kuitenkaan tehty,” ihmettelee Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Timo Jaatinen. ”Korotus on hätiköity ja liian suuri. Sillä on väistämättä vaikutuksia matkailijatuonnin kasvuun ja harmaisiin markkinoihin. Lisäksi kotimainen inflaatio tulee säilymään korkeana vuonna 2009.”
 
"Suomessa on jo nyt Euroopan Unionin korkein olutvero ja uudella korotuksella kyseenalainen kultamitalimme kirkastuu", muistuttaa Jaatinen. Alkoholijuomien hinnat Virossa ovat Suomea edullisempia ja tuleva veronkorotus korostaa maiden verotasojen eroa entisestään. Viron lähiviikkojen mahdollinen kruunun devalvointi alentaisi edelleen merkittävästi alkoholijuomien hintoja ja lisäisi matkustajatuontia Suomeen.  
 
"Suomi onnistui vuoden 2004 alkoholiveron alennuspäätöksillä estämään Viron tuonnin ja harmaan talouden räjähtämisen käsiin. Nyt valittu suurten veronkorotusten tie on tuomassa lähivuosina Suomeen Ruotsin tilanteen: väkevämmät tuontituotteet, harmaat markkinat ja kotimaisten työpaikkojen menetyksiä. Alkoholin kokonaiskulutus ja alkoholihaitat tulevat säilymään nykyisellä tasolla, mutta valtio menettää verotuloja ja kansantalous työpaikkoja. Taantumaa syvennetään omin voimin", toteaa Jaatinen.

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, p. (09) 1488 71 (ETL vaihde), GSM 040 837 6794
Viestintäpäällikkö Katri Tuulensuu, p. (09) 148 871 (ETL vaihde), GSM 040 777 1938 

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen teollisuuden edunvalvoja. Sen jäsenyritykset ovat Oy Hartwall Ab, Nokian Panimo Oy, Olvi Oyj ja Oy Sinebrychoff Ab. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto toimii Elintarviketeollisuusliitto ry:n yhteydessä, ja se edustaa maamme jalostusarvoltaan neljänneksi suurinta elintarviketeollisuuden alaa.


 
 
 

Tarvitset Flashplayerin nähdäksesi tämän sisällön.
Voit ladata sen täältä >>