Panimoliitto: Olutveron korotukset vältettävä inflaation torjumiseksi

 

Vuoden 2008 alussa toteutetut alkoholiverojen korotukset kiristivät kotimaista inflaatiota, joka on tällä hetkellä kansantaloutemme keskeisin ongelma ja kilpailukyvyn rasite. Valtiovarainministeriön esittämä elintarvikkeiden yleisen arvonlisäverokannan alennus on oikea ratkaisu inflaatiokehityksen hillitsemiseksi. Se ei kuitenkaan vaikuta kaikkien elintarvikkeiden hintoihin, koska alkoholijuomien arvonlisävero on 22 prosenttia. Kohonneiden energia-, raaka-aine- ja työvoimakustannusten vuoksi oluen, siiderin ja long drink -juomien hintoihin liittyy yhä nousupaineita. Hallituksen tulisi arvonlisäveromuutosten lisäksi pidättäytyä alkoholiverojen korotuksista inflaation hillitsemiseksi.

Vuoden 2008 alusta voimaan astunut 10 prosentin mietojen alkoholijuomien valmisteveron korotus on jälleen nostanut Suomen olutveron Euroopan Unionin korkeimmaksi yhdessä Iso-Britannian kanssa.

Panimoiden valmistamien mietojen alkoholijuomien veronkorotus on yhtenä tekijänä kohonneiden energia-, raaka-aine- ja työvoimakustannusten kanssa nostanut oluen siiderin ja long drink -juomien hintoja. Alkoholilain uudet hintamainonnan rajoitukset ovat puolestaan vähentäneet hintakampanjointia oluella, mikä myös on vaikuttanut hintatasoa nostavasti.

Alkuvuoden Viron matkustajatuonnista julkaistut tiedot kertovat panimojuomien tuonnin kääntyneen jälleen kasvuun. Viron vuonna 2008 toteuttamista veronkorotuksista huolimatta Suomen ja Viron välinen oluen veroero on vain kasvanut vuoden 2008 aikana. Matkustajalaivavarustamot ovat puolestaan kasvattaneet Helsingin ja Tallinnan välisen liikenteen kapasiteettia merkittävästi. "Tämä mahdollistaa hyvinkin nopean matkustajatuonnin kasvun, mikäli kotimainen hintataso nousee kuluttajien mielestä liian korkeaksi", toteaa Panimoliiton toimitusjohtaja Timo Jaatinen.

Panimoteollisuuden valmistamiin mietoihin alkoholijuomiin kohdistuu edelleen yleisiä hinnankorotuspaineita, joita ei tule lisätä uusilla veronkorotuksilla. Uudet alkoholiverojen korotukset kiristäisivät kotimaista inflaatiota, joka on tällä hetkellä kansantaloutemme keskeisin ongelma ja kilpailukyvyn rasite.

Hallituksen inflaation hillitsemiseksi päättämä elintarvikkeiden yleisen arvonlisäverokannan alennus 17 prosentista 12 prosenttiin on tervetullut esitys, mutta se ei koske mietoja alkoholijuomia, joiden arvonlisäverokanta on 22 prosenttia. "Hallituksen tulisi jatkossa myös harkinta maltillista olutveron keventämistä kotimaisen inflaation ja matkustajatuonnin hillitsemiseksi", vetoaa Jaatinen.

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, p. (09) 1488 7407, GSM 040 837 6794
Viestintäpäällikkö Katri Tuulensuu, p. (09) 1488 7601, GSM 040 777 1938

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen teollisuuden edunvalvoja. Sen jäsenyritykset ovat Oy Hartwall Ab, Nokian Panimo Oy, Olvi Oyj ja Oy Sinebrychoff Ab. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto toimii Elintarviketeollisuusliitto ry:n yhteydessä, ja se edustaa maamme jalostusarvoltaan kolmanneksi suurinta elintarviketeollisuuden alaa.


 
 
 

Tarvitset Flashplayerin nähdäksesi tämän sisällön.
Voit ladata sen täältä >>