Koko kansan perinteikäs olutjuhla, Isojano, kerää jälleen oluen ystävät juhlimaan kesäkauden avajaisia Hartwall Lahden panimon pihalle 15.–17. toukokuuta. Jo 15. kertaa järjestettävässä Isojanossa nautitaan tuttuun tapaan paitsi korkealuokkaisesta oluesta, myös hyvästä ruoasta ja kotimaisista huippuartisteista.
Olutta on Isojanossa tarjolla sen tuhannen sorttia: saatavilla on koko Hartwallin kattava olutvalikoima sekä tietysti varta vasten tilaisuuteen tehty Isojano-olut. Isojano-olutta on valmistettu yli kaksi tuhatta litraa ja se tarjoillaan reilusti litran tuopeista.
"Isojano-olut on perinteinen suomalainen suodattamaton eli kylmässä kirkastettu olut. Tänä vuonna se on tummahkoa ja siinä on runsas maltainen maku", kuvailee panimomestari Ilkka Hyttinen.
Isojanossa tunnelma on taatusti korkealla, sillä oluen lisäksi 2 500 hengen Isojano-hallissa vieraita viihdyttää mainio kotimainen esiintyjäkaarti. Torstaina 15.5. avajaisillan tunnelmasta vastaavat Dingo ja Yö. Perjantai-illan huumaan johdattavat Matti Johannes Koivu sekä Kari Tapio, ja lauantaina lavalle nousevat Peer Günt sekä Apulanta. Tapahtuman juontaa Jone Nikula.
Isojanon ovet avataan yleisölle kaikkina iltoina klo 19.00. Liput tapahtumaan maksavat 19 euroa / ilta. Lippuja myy Lippupalvelu ja niitä voi ostaa myös tapahtumasta, mikäli niitä on saatavilla ennakkomyynnin jälkeen. Varmista paikkasi suositussa juhlassa – varaa lippu jo nyt!
Lisätietoja:
Oy Hartwall Ab, Tero Merinen, tero.merinen@hartwall.fi, puh. 020 717 6242 sekä www.isojano.fi