Heinekenin kansainvälinen harjoitteluohjelma, International Graduate Programme (IGP), hakee valmennettavakseen panimoalasta kiinnostuneita tulevaisuuden osaajia. Seuraava valmennusohjelma alkaa syyskuussa 2009 ja hakuaika siihen päättyy 5.4.2009.
IGP-ohjelma on vastavalmistuneille tai juuri valmistumassa oleville korkeakouluopiskelijoille tarkoitettu kaksivuotinen valmennusohjelma. Sen tavoitteena on rekrytoida ja kehittää kansainvälisesti orientoituneita opiskelijoita tulevaisuuden osaajiksi Heinekenin palvelukseen.
Harjoittelupaikkoja valmennusohjelma tarjoaa eri puolilla Eurooppaa niin myynnin ja markkinoinnin, taloushallinnon, tuotannon ja logistiikan sekä henkilöstöhallinnon tehtävissä. Ohjelmaan kuuluu neljä kuuden kuukauden mittaista työjaksoa Heineken-konsernin eri toimipisteissä ja toiminnoissa tunnettujen tuotemerkkien parissa. Työjaksoja ja niissä tapahtuvaa kehittymistä tukee lisäksi workshop-työskentely yhdessä muiden harjoittelijoiden kanssa.
Ohjelmaan hakevilta odotetaan oma-aloitteisuutta, kunnianhimoa, matkustusvalmiutta ja vahvaa kielitaitoa sekä kiinnostusta kansainvälisiin tehtäviin. Kevään aikana ohjelmaan rekrytoidaan 12 harjoittelijaa useammasta Euroopan maasta. Osana Heineken-konsernia Hartwall koordinoi ohjelmaan hakua Suomessa.
Hakemusten perusteella jatkoon valittujen suomalaisten hakijoiden haastattelut ovat Helsingissä huhti-toukokuussa 2009 ja jatkoon päässeiden osalta rekrytointitilaisuudet järjestetään Amsterdamissa kesäkuussa 2009.
Hakuohjeet sekä lisätietoa valmennusohjelmasta löydät osoitteesta www.graduates.heinekeninternational.com.
Lisätiedot:
Oy Hartwall Ab, henkilöstöpäällikkö Pia Tuomi, pia.tuomi@hartwall.fi, puh. 020 717 2011
www.hartwall.fi/Toihin/igp