Oluen suurtapahtuma Helsinki Beer Festival järjestetään jälleen perjantaina 15.5. ja lauantaina 16.5.2009, jolloin Helsingin Kaapelitehtaan Merikaapelihalli täyttyy oluen, siiderin ja viskin ystävistä.
Kaksitoista vuotta täyttävä Helsinki Beer Festival tuo esille kolmisenkymmentä
näytteilleasettajaa tuotteineen. Tämän vuoden Helsinki Beer Festivalin erikoisteemana ovat amerikkalaiset oluet. Festivaalin uutuus on Pienpanimomaailma. Jokavuotiseen tapaan festivaali järjestää Vuoden Oluen, Siiderin ja Viskin kilpailun sekä palkitsee myös Vuoden Olutravintola 2009.
Hartwall on tapahtumassa mukana omalla osastollaan, jossa on esillä Hartwallin laaja olutvalikoima ja englantilaiset siiderit. Hartwa-Trade on paikalla palkittuine viskeineen.
Yleisö pääsee tutustumaan myös oluen valmistuksen saloihin. Keravan
ammattiopiston osastolla keitetään molempina päivinä olutvierrettä ja opiston
asiantuntijat ovat paikalla kertomassa oluenpanosta.
Potkua tapahtumaan antavat live-esiintyjät. Perjantaina iltaan virittää Jake´s Blues Band ja menoa jatkaa The Balls. Lauantaina iltaa värittää Semijukebox eli Lenni-Kalle Taipaleen ja Sami Pitkämön musiikki-iloittelu, jossa yleisö ohjaa kappalevalintaa. Festivaalin päättää pitkän matkan rocktaitaja Veeti Kallio bändeineen.
Helsinki Beer Festival
pe 15.5 klo 18.00 – 02.00
la 16.5 klo 12.00 – 02.00
Liput ennakkoon Tiketistä 10 euroa, ovelta 12 euroa. Lauantaina klo 12–18 liput ovelta 9 euroa.
Lasipantti 3 euroa.
Ammattilaistapahtuma (kutsukortilla)
pe 15.5 klo 13.00 – 18.00
www.helsinkibeerfestival.com