Vuoden Terveysteko -tunnustuspalkinto Kännissä olet ääliö -kampanjalle

 

KOÄ logoTerveyden edistämisen keskus ry (Tekry) jakoi 22.4. Vuoden 2008 Terveysteko -tunnustuspalkinnon Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton Kännissä olet ääliö -kampanjalle.

Tekryn terveystekopalkintoraadin jäseninä olivat tutkija ja kirjailija Virpi Hämeen-Anttila, peruspalveluministeri Paula Risikko, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylijohtaja Erkki Vartiainen sekä YLE:n johtaja Olli-Pekka Heinonen. Raadin puheenjohtajana toimi Tekryn toiminnanjohtaja Janne Juvakka.

Palkintoraati kiittää juomateollisuutta yhteiskuntavastuullisesta teosta. Kampanjalla vaikutettiin onnistuneesti nuorten alkoholiasenteisiin tuoreella, rohkealla ja kohderyhmää puhuttelevalla tavalla. Tekry palkitsi Vuoden Terveysteon 12. kerran.

- Kännissä olet ääliö -kampanja on osoitus yrityksen ja tässä tapauksessa juomateollisuuden toteuttamasta yhteiskuntavastuusta, sanoi Tekryn toiminnanjohtaja Janne Juvakka palkitsemistilaisuudessa.

- Toivon, että palkittu kampanja rohkaisee yrityksiä laajemminkin osallistumaan terveyttä edistävään toimintaan ja yhteisten ongelmien ratkaisemiseen. Tällaiset kampanjat avaavat aivan uudenlaisia kumppanuusmahdollisuuksia elinkeinoelämän, julkisen sektorin ja järjestöjen välille.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton puheenjohtaja Yrjö Närhinen on yllättynyt ja ilahtunut Tekryn palkinnosta. Viestinnän ja mainonnan kotimaiset ja kansainväliset yhteisöt ovat palkinneet kampanjan moneen kertaan, mutta terveyden edistämisen ammattilaisten huomionosoitus tuntuu erityisen hyvälle.

- Se, että elinkeinoelämän toimija voittaa terveystekopalkinnon, on rohkea päätös järjestöltä. Tunnustus lämmittää mieltä, ja rohkaisee meitä yhteistyöhön terveysalan toimijoiden kanssa.

Juvakka kiitteli puheessaan myös kampanjan toteutustapaa.

- Kampanjalla haluttiin vaikuttaa suomalaiseen asenneilmastoon siten, että alkoholia alettaisiin käyttää entistä kohtuullisemmin ja kännäämisen sosiaalinen hyväksyminen heikkenisi. Se toteutettiin tavalla, joka myös vetosi kohderyhmään.
Samalla tavalla asian näkee palkintoraadin jäsen, ministeri Paula Risikko.

- Kampanjan kohderyhmänä olivat nuoret, joihin vaikuttaminen on erityisen tärkeää. Rohkea tyyli poikkeaa tavanomaisesta valistamisesta, ja kohderyhmän huomiointi näkyy sekä toteutustavassa että sisällöissä. Ansiokasta on myös valistuskampanjaan liitetty systemaattinen arviointi.

Kampanjan tavoittavuudesta ja siitä heränneistä reaktioista tehty arviointi olikin yksi palkitsemisen peruste.

- Harva valistuskampanja on arvioitu näin perusteellisesti. Vaikutuksia ovat arvioineet Suomen johtavat nuoriso- ja yhteiskuntapoliittiset tutkijat kuten Mikko Salasuo ja Tommi Hoikkala, Juvakka kertoo.

Kännissä olet ääliö -kampanja toteutettiin vuosina 2007-2008 erityisesti verkossa. Kampanja oli suunnattu 18-30-vuotiaille nuorille aikuisille.

Vuoden Terveysteko -tunnustus myönnetään vuosittain huomionarvoiselle työlle, joka nostaa esille terveyttä edistävän toimintatavan tai näkökulman ja jonka toivotaan leviävän laajemmallekin. Tänä vuonna kilpailussa oli mukana lähes 30 ehdotusta.

Peruspalveluministeri Paula Risikko luovutti palkinnon Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton puheenjohtaja Yrjö Närhiselle sekä toimitusjohtaja Timo Jaatiselle Tekryn kevään juhlassa 22.4. Helsingissä.


 
 
 

Tarvitset Flashplayerin nähdäksesi tämän sisällön.
Voit ladata sen täältä >>