Alkoholiveron korotuksen vaarana matkustajatuonnin kasvu

 

Panimoliiton logoPanimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto muistuttaa alkoholiveron nostoon liittyvistä riskeistä. Veron korottaminen kasvattaisi hyvin todennäköisesti alkoholijuomien matkustajatuontia naapurimaista ja vähentäisi siten valtion verotuloja sekä vaikuttaisi negatiivisesti työllisyyteen kotimaassa.

Verotuksen kehittämistyöryhmä esittää loppuraportissaan alkoholiveroon korotusta. Alkoholin verotus on Suomessa jo nyt EU:n kireintä ja sen merkittävin seuraus näkyy alkoholijuomien matkustajatuonnin suurena määränä.
 
”Työryhmän esityksessä ei ole huomioitu sitä, että elämme EU:ssa, jossa ihmiset ja tavarat liikkuvat vapaasti maasta toiseen. Oluen, siiderin ja long drink -juomien matkustajatuonti on nykyisin yli 40 miljoonaa litraa vuosittain. Kun Virossa siirrytään ensi vuoden alussa euroon, tulee hintojen vertailusta ja kaupankäynnistä nykyistä helpompaa. Tässä on riskinä matkustajatuonnin kasvaminen entisestään”, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa.
 
Aiempien alkoholiveron korotusten seurauksena kasvanut matkustajatuonti on siirtänyt alkoholin kulutusta pois ravintoloista koteihin. Tämä näkyy paitsi alkoholihaittatilastoissa, myös ravintoloiden kannattavuuden ja työllisyyden laskuna. Anniskeluravintolat myyvät enää 10 % kulutetusta alkoholista ja alkoholijuomien myynti ravintoloissa laskee edelleen.
 
”Pitkällä aikavälillä matkustajatuonnin kasvu voi vaikuttaa myös kotimaisen panimoteollisuuden kilpailukykyyn ja työllisyyteen. Näin on käynyt esimerkiksi Ruotsissa, jossa jopa 30 % kulutetusta oluesta on peräisin ulkomailta tai harmailta markkinoilta”, Ussa jatkaa.
 
Lisätiedot:
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto
Toimitusjohtaja Elina Ussa, p. (09) 148 871 (ETL vaihde), GSM 045 269 7711
Viestintäpäällikkö Outi Jalonen, p. (09) 148 871 (ETL vaihde), GSM 050 370 8677
 
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen teollisuuden edunvalvoja. Sen jäsenyritykset ovat Oy Hartwall Ab, Nokian Panimo Oy, Olvi Oyj ja Oy Sinebrychoff Ab. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto toimii Elintarviketeollisuusliitto ry:n yhteydessä, ja se edustaa maamme jalostusarvoltaan kolmanneksi suurinta elintarviketeollisuuden alaa.


 
 
 

Tarvitset Flashplayerin nähdäksesi tämän sisällön.
Voit ladata sen täältä >>