Hartwall Jaffa Sauma toteuttaa unelmia Subilla

 

Sauma logoHartwall Jaffan Sauma-hanke tarjoaa lahjakkaille suomalaisille nuorille mahdollisuuden toteuttaa suurimpia haaveitaan. Sub on tehnyt hankkeesta neliosaisen dokumenttisarjan, joka alkaa lauantaina 6. maaliskuuta sekä Subilla että Subin netissä. Ohjelmassa seurataan, miten eri-ikäiset nuoret saavat mahdollisuuden toteuttaa sekä ammatillisia että itsensä kehittämiseen liittyviä unelmiaan.

"Viime vuonna alkanut Sauma-projekti saa Subilla tv-ulottuvuutensa, ja nuorten unelmat ympärilleen tarinan. Televisio-ohjelman myötä tutustutaan nuoriin tulevaisuuden lahjakkuuksiin, jotka tarvitsevat vain hieman tukea unelmiensa toteutumiseen. Nuorten apuna toimii eri alojen huippuosaajia, jotka antavat tärkeitä neuvoja tavoitteiden saavuttamiseksi. Sauma-projekti tulee jatkumaan myös tämän ohjelman jälkeen sivuillamme. Toivottavasti moni nuori rohkaistuu ohjelman myötä toteuttamaan elämänsä haaveita", Hartwall Jaffan tuotepäällikkö Marleena Jalassola kertoo.

Sauma-ohjelman tuotannosta vastaa Subilla luova tuottaja Anssi Jortikka, ja tuotantoyhtiönä toimii kotimainen Woodpecker Film.

Ensimmäisessä jaksossa The Wrecking Queens -bändi toteuttaa suuren haaveensa soittamalla keikan legendaarisella Tavastia-rockklubilla. Tulevissa jaksoissa seurataan muun muassa, miten lumilautailuvalokuvauksesta kiinnostunut Ville saa unelmiensa tilaisuuden kuvata Suomessa vierailevia huippusnoukkaajia, ja kuinka Hanna saa maailmanluokan tähdeltä opastusta burlesque-esityksensä rakentamiseen.

Sauma Subilla lauantaisin klo 17.30 alkaen 6.3., uusinnat sunnuntaisin klo 13.30 ja tiistaisin klo 23.00, sekä Subin netissä. Katso traileri!

Hartwall Jaffa Sauma netissä http://www.jaffa.fi/sauma

Lisätietoja:
Oy Hartwall Ab, tuotepäällikkö Marleena Jalassola, marleena.jalassola@hartwall.fi, puh. 020 717 2036

Hartwall Jaffan Sauma-hanke on tarkoitettu 15-25-vuotiaille nuorille, joille se tarjoaa saumaa eli mahdollisuutta omien unelmien toteuttamiseen.Palkitsemiseen ei kuulu suoraa rahapalkintoa, vaan voittajat saavat esimerkiksi ohjausta tai valmentajan avuksi päämääränsä tavoittamiseen.


 
 
 

Tarvitset Flashplayerin nähdäksesi tämän sisällön.
Voit ladata sen täältä >>