Moi, mitä etsit?

search
17.12.2018

Satu Järvisestä uusi talousjohtaja

Talousjohtajan tehtävään sekä johtoryhmän uudeksi jäseneksi on nimitetty Head of Commercial Finance- ja Head of Supply Chain Finance -tehtävissä Hartwallilla aiemmin toiminut Satu Järvinen.

Hartwallin talousjohtaja Tiina Lassila-Valkama on päättänyt jättää Hartwallin siirtyäkseen muihin haasteisiin. ”Tiina Lassila-Valkama johti Hartwallin talouden funktiota neljän vuoden ajan, ja on tukenut kasvuamme ja menestystämme erittäin ansiokkaasti. Kiitämme häntä lämpimästi viime vuosista”, sanoo Hartwallin toimitusjohtaja Kalle Järvinen.

Talousjohtajan tehtävään sekä johtoryhmän uudeksi jäseneksi on nimitetty Head of Commercial Finance- ja Head of Supply Chain Finance -tehtävissä Hartwallilla aiemmin toiminut Satu Järvinen.

”Olen vakuuttunut siitä, että Satu Järvinen on oikea henkilö Hartwallin talousjohtajaksi. Hän on menestystä ja tuloksia saavuttanut johtaja, jolla on näkemystä ja taitoa kehittää Hartwallin talouden funktiota. Satu on saanut Hartwallilla paljon aikaan ja uusi positio mahdollistaa vielä suurempia saavutuksia”, Kalle Järvinen sanoo.

Ennen Hartwallia Satu Järvinen on menestynyt monipuolisissa ja vaativissa talouden positioissa mm. Marsilla ja Unileverillä. Hartwallilla Satu aloitti keväällä 2017 ja on ollut vastuussa laaja-alaisista talouden tehtävistä.

”Odotan innolla, että pääsen uudessa tehtävässäni edistämään Hartwallin strategisia tavoitteita ja jatkokehittämään prosessejamme. Olen myös erittäin iloinen siitä, että saan tehdä töitä yhdessä ammattitaitoisen ja energisen huipputiimin kanssa”, Satu Järvinen kertoo.