Moi, mitä etsit?

search
Hyvinvointi:

Kilot kuriin tipattomalla tammikuulla

Alkoholi sisältää paljon kaloreita, ja toisaalta virkeänä vietettyinä päivinä saattaa liikkuminenkin maistua paremmin. Mutta onko laihdutus ja alkoholi todella mahdoton yhtälö? Tai toisaalta voiko vain kuukauden alkoholittomuudesta todella olla hyötyä?

Alkuvuosi on tipattomuuden ja muiden terveyttä edistävien lupausten kulta-aikaa. Esimerkiksi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n vuonna 2016 teettämän tutkimuksen mukaan noin joka viides alkoholia muulloin käyttävä suomalainen viettää vuosittain onnistuneesti tipattoman tammikuun.

Runsaasti alkoholia käyttävillä tipaton kuukausi voi jopa laihduttaa, mutta vähentäminen pidemmällä tähtäimellä helpottaa ketä tahansa painon hallinnassa. Toisaalta tipaton tammikuu voi auttaa löytämään eväät myös pysyvämpään alkoholinkäytön vähentämiseen.

Tipattomasta tammikuusta on monenlaista hyötyä.

Tipattoman tammikuun hyödyt sisältävät muun muassa unen laatusi paranemisen, vastustuskyvyn parantumisen ja lisäksi myös painosi saattaa pudota. 

Personal trainer Anni Rahtu on testannut tipattoman kuukauden ja pidempiaikaisen käytön vähentämisen vaikutuksia treenin tuloksiin ja painon hallintaan niin itse kuin asiakkaidensa kanssa.

”Energiantarpeemme eroavat toisistaan, ja toisaalta alkoholin käyttötapamme ovat erilaisia, joten on vaikea sanoa absoluuttisia määriä sille, kuinka paljon tipattomalla voi laihtua. Itse olen jättänyt alkoholin kaksi kertaa kokonaan pois noin neljäksi kuukaudeksi painonpudotustarkoituksessa, ja muutenkin käytän sitä kohtuudella”, Rahtu kertoo.

Painonpudotuksen vanha totuus on se, että kaloreita täytyy kuluttaa enemmän kuin syö tai juo, mutta etenkin jälkimmäinen unohtuu helposti.

”Monelta painonpudotuksessa pääsevät helposti unohtumaan niin sanotut nestemäiset kalorit, jotka muodostavat yllättävän suuren osan energiansaannistamme – oli kyse sitten alkoholipitoisista tai muista juomista”, Rahtu muistuttaa.

Keskimääräinen kulutus ja kirotut kalorit

THL:n tilaston mukaan puhdasta alkoholia käytetään Suomessa noin 10,3 litraa vuodessa 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohden, mikä tekee noin 0,86 litraa puhdasta alkoholia kuukaudessa. Puhdas alkoholi puolestaan sisältää seitsemän kaloria grammaan kohden eli kuukaudessa keskimäärin 6 020 kaloria. Ihmisestä riippuen tämä voi ylittää reilusti kahden päivän kokonaisenergiantarpeen. Eikä tähän määrään ole edes laskettu alkoholijuomien sisältämiä muita kaloreita.

Keskimääräisiä arvoja on kuitenkin vaikea arvioida, koska energiantarpeeseen vaikuttavat ihmisen koko eli paino ja pituus sekä ikä ja fyysinen aktiivisuus. Lisäksi suomalaisten alkoholin kulutusjakauma on erittäin vino, joten valtaosan kohdalla keskimääräinen alkoholinkulutus ei anna oikeaa kuvaa. Käytännössä kymmenen prosenttia Suomen väestöstä juo noin puolet Suomessa kulutetusta alkoholista.

"Nestemäiset kalorit unohtuvat monelta painonpudotuksessa." 

Siispä otetaan muutama yksinkertainen esimerkki.

Mies, joka juo pari-kolme kertaa viikossa yhden keskioluen ja lisäksi lauantaisin kuusi olutta ja silloin tällöin annoksen konjakkia, nauttii nestemäisenä yli 5 000 kaloria kuukaudessa. Mikäli keskipainoinen- ja pituinen mies on vapaa-ajallaan vain satunnaisesti aktiivinen ja tekee kevyttä, esim. toimistotyötä, vastaa tämä määrä lähes kahden päivän energiantarvetta.

Nainen, joka nauttii viikonloppuisin molempina päivinä kolme 16 cl lasia viiniä illallisella, saa näistä yhteensä lähes 3 000 kaloria kuukaudessa. Keskipituinen ja -painoinen nainen, joka tekee kevyttä työtä ja harrastaa vapaa-ajallaan kuntoliikuntaa lähes päivittäin, kuluttaa noin 2 700 kaloria päivässä, eli jo tämä määrä alkoholia vastaisi yli päivän energiantarvetta kuukaudessa.

Otetaan kolmanneksi esimerkiksi varastotöitä tekevä nuori mies, joka juo viikoittain itsensä humalaan 12 alkoholiannoksen voimin. Jos juomavalinnat koostuvat puoliksi väkevistä ja puoliksi keskioluesta, nauttisi mies kuukausittain yli 6 000 nestemäistä kaloria. Fyysisesti raskasta työtä tekevällekin määrä olisi 1,5 päivän energian tarve.

Jotta alkoholipitoisina nesteinä nautitut kalorit eivät näkyisi puntarilla, tulisi ne vähentää ruokailusta ja muista juomista. Yllä olevissa esimerkeissä tämä tarkoittaa, että kunkin tulisi syödä 80-200 kaloria tarvettaan vähemmän kuukauden jokaisena päivänä. Vähennettävä määrä on tietenkin suurempi, jos tavoitteena on laihtuminen.

”Paljon energiantarvettaan vähempi syöminen voi näkyä myös yleisessä jaksamisessa ja hyvinvoinnissa. Vaikka silloin tällöin nautitut alkoholiannokset voi vähentää viikon muiden päivien energiansaannista tasapuolisesti, ei liian vähällä energialla jaksa liikkua yhtä tehokkaasti. En myöskään missään nimessä suosittele vähennettävän yhtenä iltana nautittua useampaa alkoholiannosta yhden päivän energiantarpeesta”, Rahtu huomauttaa.

Lisää vireyttä ja vähemmän kaloreita

Mutta entäpä tipattoman vaikutus painoon? Paino voi toki pudota jo kuukaudessa, jos alkoholia käyttää normaalisti runsaasti. Jos kuitenkin vuoden muina 11 kuukautena palaa takaisin vanhoihin tapoihin, ei yhdestä tipattomasta kuukaudesta pitkässä juoksussa ole hyötyä. Toisaalta se voi antaa alkusysäyksen pitempiaikaiselle muutokselle.

”Uskon, että tipaton kuukausi on monelle hyvä alku. Jos asiakkaani käyttää runsaasti alkoholia, suosittelen luopumaan siitä ensin kokonaan kuukaudeksi tai pariksi – näin opetellaan rajojen asettamista ja noudattamista. Tämän jälkeen on sitten helpompi opetella kohtuukäyttöä ja itsehillintää myös ruokien ja muiden juomien suhteen”, avaa Rahtu.

"Tipaton kuukausi on monelle hyvä alku painonpudotuksessa."

”Eräälle iäkkäämmälle miesasiakkaalleni oli alkuun todella vaikea hahmottaa, kuinka suuri osa hänen energiansaannistaan tulee alkoholista. Ymmärrys kuitenkin karttui onnistumisten kautta, ja sen avulla kilot lähtivät putoamaan”, hän jatkaa.

Kun puhutaan juhlimisesta, juomien kalorit ovat kuitenkin vain yksi painonhallintaan vaikuttava asia.

”Harva pystyy juhlimista seuraavana päivänä lähtemään liikkumaan, eikä se ole suositeltavaakaan. Juhliessa myös unirytmi voi mennä sekaisin, mikä voi vaikuttaa useiden seuraavien päivien vireystilaan”, Rahtu muistuttaa.

Tipaton tammikuu vai kolme kuukautta kohtuukäyttöä?

Onko siis tehokkaampaa luopua alkoholista täysin yhden kuukauden ajaksi vai vähentää sen käyttöä esimerkiksi kolmen kuukauden ajan? Tähän ei liene yhtä oikeaa vastausta, vaan kunkin kannattaa valita se, joka todennäköisemmin johtaa kohtuukäyttöön pitkällä aikavälillä.

Rahtu suosittelee, että mikäli tavoitteena on painonhallinta tai -pudotus, alkoholinkäyttö pitäisi rajata maksimissaan kertaan viikossa. Silloinkin annosmäärät pitäisi pystyä pitämään maltillisina, vain muutamassa annoksessa kerralla. Ja aina parempi olisi pitäytyä vain parissa kerrassa kuukaudessa ja kohtuukäytön rajojen alapuolella, jotta ruoasta saatuja kaloreita ei tarvitsisi merkittävästi vähentää.

Liian tiukille ei kuitenkaan kannata itseään vetää, personal trainer huomauttaa.

”Tavoitteenani on aina niin itseni kuin asiakkaiden kohdalla, että kaikkea voisi nauttia kohtuudella hyvällä omatunnolla, oli kyse sitten ruoasta tai alkoholi- tai sokeripitoisista juomista”, Rahtu tiivistää.

 

Lue lisää aiheesta: Tipaton tammikuu vai kolme kuukautta kohtuukäyttöä?

Saatat pitää myös näistä