Hei, ystävä!

Velvollisuutemme on kysyä jokaiselta sisääntulevalta paperit. Olethan täysi-ikäinen?

Kyllä
En

Moi, mitä etsit?

search
Trendit ja vinkit, Olut:

Oktoberfest

Oktoberfest on kaksiviikkoinen olutfestivaali, joka järjestetään Münchenissä, Saksan Baijerissa. Se on maailman suurin kansanjuhla, johon osallistuu miljoonia ihmisiä joka vuosi.

Alkujaan Oktoberfest ei liittynyt olueen lainkaan, vaan ensimmäinen Oktoberfest oli Baijerin kruununprinssin häiden kunniaksi järjestetyt hevosajot vuonna 1810. Suuren suosion johdosta tästä alkoi vuosittain toistuva perinne. Ensimmäisinä vuosina olutta ei juhlapaikalla kuitenkaan juotu, mutta ennen pitkää järjestäjät tulivat kuitenkin järkiinsä ja oluen juonti sallittiin.

Vähitellen Oktoberfest muodostui sellaiseksi juhlaksi, jona me sen nykyään tunnemme. Juhlapaikalla on tarjoiltu oluen lisäksi ruokaa jo vuodesta 1881, jolloin ensimmäinen kanapaistia tarjoileva ruokakatos aloitti toimintansa. Ensimmäiset karusellit ja huvipuistolaitteet tulivat vuosisadan vaihteessa, ja pienet katokset vaihtuivat suuriin oluttelttoihin.

Oktoberfestillä on pitkät perinteet, jotka ovat levinneet ympäri maailmaa. Meidän mielestämme Suomessa on Erikoisen hyville perinteille aina tilaa. Oktoberfest on sellainen. Prost!

LE-pretzel_kuvitus-oktoberfest.png

Kymmenen vinkkiä Erikoisen hyvän Oktoberfestin viettoon kotosalla.

  1. Kutsu hyviä ystäviä ja mukavia tuttavia kylään.
  2. Valitse juhlajuomaksi hyvää baijerilaistyylistä olutta.
  3. Juoman lisäksi on syytä varata kunnon murkinaa. Kokonainen kanapaisti on perinteinen Oktoberfest-herkku. Kanan ohella klassikkoja ovat kauden juurekset, erilaiset leikkeleet ja tietysti bratwursti ja hapankaali.
  4. Kasvismenun saa aikaiseksi esimerkiksi etikkaisesta kurkkusalaatista, yrttisestä perunasalaatista, seitanleikkeestä ja sienitäytetyistä munakoisoista. Jälkiruuaksi tietysti omenastrudelia.
  5. Täysmenun sijaan tai sen seuraksi käyvät Erikoisen hyvin prezelit.
  6. Pukeudu perinteiseen dirndl-leninkiin Oktoberfest-hengen nostattamiseksi.
  7. Vaihtoehtoisesti voit vetää päällesi tyylikkäät lederhosenit eli lyhyet henkselilliset nahkahousut, mikäli tuntuu, että mekko sopii paremmin jollekin toiselle.
  8. Koristele juhlapaikka asianmukaisesti baijerilaisella sinivalkoisella ruutukuviolla.
  9. Musiikiksi sopii muun muassa perinteinen baijerilainen puhallinorkesterimusiikki. Muista myös musiikkia soittaessasi huomioida naapurit ja varmuuden vuoksi vielä naapurienkin naapurit, jotka eivät syystä tai toisesta ole päässeet juhliin mukaan.
  10. Juo olutta isosta kahvallisesta kolpakosta ja muista kilistää juhlaväen kanssa hilpeän tunnelman saattelemana. Prost!

LE_oktoberfest_kuvitus.png

Saatat pitää myös näistä