Moi, mitä etsit?

search

Panostaminen sisustukseen kannattaa

”Myynnin kehitys on ollut juuri toivotunlainen”

Ammattilaisille

Kun drinkki- ja cocktailbaari Gate H11 avasi ovensa Helsingin Kalliossa, toimitusjohtaja Dollar Singh oli tyytyväinen. Baarin konseptia ja ilmailuhenkistä sisustusta oli suunniteltu jo pitkään, ja yhteistyössä Hartwallin Markus Hynnisen kanssa hanke vietiin päätökseen. Molempien mielestä lopputulos on onnistunut.

Miten idea Gate H11 -baarin sisustuksesta syntyi?

Dollar Singh: Helsingin keskustassa sijaitsevan Gate A21 -ravintolamme sisustus oli jo aiemmin suunniteltu ilmailuhenkiseksi Sol-teemalla. Sekin toteutettiin yhteistyössä Hartwallin kanssa, ja konsepti on toiminut hyvin.

Kun hankimme ravintolatilan Kalliosta, aloimme suunnitella konseptia linjajohtaja Toni Suden ja ravintolapäällikkö Tuomas Roiton kanssa. Kun idea alkoi hahmottua, otimme yhteyttä Hartwalliin, ja he lähtivät mukaan Heineken-brändillä.

Minkälaista baaria lähditte suunnittelemaan?

Singh: Kallioon kaivattiin selkeästi viihtyisää baaria, josta saa laadukkaita oluita ja cocktaileja ja jossa dj soittaa iltaisin hyvää musiikkia. Baarin tuli olla lämminhenkinen ja helposti lähestyttävä. Aloimme suunnitella industrial-tyylistä sisustusta ja toimme tilaan lämpöä materiaali- ja värivalinnoilla.

Valitsimme sisustukseen ruskeaa nahkaa, ruosteista peltiä ja turkoosia laattaa. Myös ammattitaitoisella henkilökunnalla on suuri merkitys baarin hengen luomisessa, ja heidätkin osallistettiin suunnitteluun.

Markus Hynninen: Juomatuote on tärkeä osa konseptia, mutta suunnittelussaon myös olennaista ottaa huomioon baarin tilat, sijainti sekä kohderyhmä.

Laadukkaiden oluiden lisäksi pohdimme, kuinka voimme tukea Gate 11H:n cocktailtarjontaa. Diageon Brand Ambassador Kenneth Löfströn, joka pitää asiakkaillemme myös paljon erilaisia koulutuksia, tuli mukaan kehittelemään perjantaiklubeja, joissa myydään Tanqueray Giniin tehtyjä drinkkejä.

Miten Heineken näkyy Gate H11 -baarissa?

Singh ja Hynninen: Mietimme yhdessä, mitä brändielementtejä sisustukseen otetaan mukaan ja miten ne sijoitellaan. Suunnitteluun osallistui myös Heinekenin Brand Manager Pekko Koski, joka toi mukanaan paljon inspiroivia esimerkkejä kansainvälisiltä markkinoilta.

Sisustuksessa Heineken näkyy päätyseinässä, joka muistuttaa hangaarin eli lentokonehallin ovia. Baarissa on myös Heineken-logolla koristettu lentokone, erillinen koneen siipi sekä Heinekenin tunnistettavalla vihreällä värillä valaistu jääkaappi.

Hartwall oli brändinäkyvyyden lisäksi mukana myös rosterikalusteiden ja hanalaitteiden toimittajana sekä huoltajana. Olemme tehneet pitkään yhteistyötä, joten oikeat henkilöt löytyivät ja asiat tapahtuivat nopeasti.

Mitä mieltä olette lopputuloksesta?

Singh: Olemme siitä ylpeitä. Myynnin kehityskin on ollut juuri toivotunlainen. Asiakkaat ovat sanoneet, että tämäntyyppistä baaria onkin Kallioon odotettu. Se antaa uskoa omaan tekemiseen.

Hynninen: Meidänkin kannaltamme lopputulos on onnistunut. Mietitty konsepti ja osaava henkilökunta voivat vaikuttaa siihen, ketkä ravintolassa viihtyvät, ja siihen, mitä he juovat.

Mitä vinkkejä antaisit ravintolan sisustusta suunnittelevalle?

Singh: Suunnittele huolella ja anna ajatusten hautua. Mekin aloitimme suunnittelun jo vuotta ennen avajaisia, vaikka itse remontti tehtiin kolmessa viikossa. Myös brändinäkyvyysyhteystyö on hyvä aloittaa jo varhaisessa vaiheessa, jotta brändistä tulee harkittu osa sisustusta eikä päälle liimatun oloinen. Siinä mielestämme onnistuimme.

Hynninen: Sisustuksen uudistamiseen liittyy usein monia toimijoita suunnittelijoista urakoitsijoihin. Kokonaisuus vaatii sekä ammattimaista aikatauluttamista että kommunikaatiota. Tämä projekti eteni hienosti, sillä kaikilla osapuolilla oli sovitut vastuualueet.

Olette uusineet myös Vantaan Myyrmannissa sijaitsevan ravintolan Red Onionin sisustuksen. Miten se sujui?

Singh: Red Onion on monitoimiravintola, jossa saman katon alla on ruokaravintola ja viikonloppuisin yökerho. Uusimme sisustuksen samalla, kun kauppakeskus teki isoa remonttia. Haimme inspiraatiota ulkomailta.

Yökerhon baaritiskin suunnittelimme toimivaksi niin, että työntekijät voivat tehdä työtään vaivattomasti, mahdollisimman vähillä askelilla ja kurottelulla. Mietimme Hartwallin kanssa hanojen ja muun tekniikan sijoittelua ja hankimme heiltä myös jää- ja viinikaapit.

Onko teillä jo uusia suunnitelmia?

Singh: Kesällä avaamme Gate H11 -baariin terassin ja suunnittelemme sitä parhaillaan yhteistyössä Hartwallin kanssa.

3 x hyötyä sisustuksen uusimisesta

1. Houkuttelevuus

Sisustuksella voi viestiä kohderyhmästä ja houkutella tiettyä asiakaskuntaa. Viihtyisän ja laadukkaan näköinen baari vetää puoleensa asiakkaita myös kaupunginosan ulkopuolelta.

2. Asiakasviihtyvyys

Viihtyisä sisustus saa asiakkaat viipymään ja tulemaan toistekin. Kun viihtyvyyteen on panostettu, he jakavat todennäköisemmin kokemuksiaan ystävilleen tai someseuraajilleen.

3. Myynnin kasvu

Hyvin suunnitellulla konseptilla voi vaikuttaa siihen, mitä asiakkaat ravintolassa juovat. Henkilökunnan ammattitaito yhdessä viihtyisän sisustuksen ja harkittujen tuotteiden kanssa luovat laatuvaikutelmaa. Laatu korvaa määrän.

ME VIRKISTÄMME LIIKETOIMINTASI:

Meillä on yhteinen tavoite - sinun liiketoimintasi kasvu!

Me Hartwallilla olemme enemmän kuin juomatoimittaja. Rakennamme kanssasi yhdessä kannattavaa Horeca- ja kauppaliiketoimintaa.