IPAn historia – siirtomaa-ajalta nykyisiin trendiravintoloihin
1. Romanttinen vai totuudenmukaisempi versio IPA-oluen synnystä?
Kuten aina, hyvä tarina myy. IPAn historian tunnetuimman syntytarinan mukaan Indian Pale Ale (IPA) syntyi tarpeesta Britannian siirtomaavallan aikaan 1700-luvulla. Jotta sotilaille saatiin meren taakse Intiaan juotavaa, piti kehittää olut, joka säilyisi hyvänä koko pitkän merimatkan. Humala oli siihen aikaan oluessa säilöntäaine yhdessä alkoholin kanssa, siksi sitä laitettiin rutkasti. Humala tuo IPA-oluisiin tyypillisen katkeron ja maun, josta IPAt tänäkin päivänä tunnetaan.
Todellisuudessa olut kuljetettiin meren yli tynnyreissä ja merimatka käytettiin hyödyksi oluen käymisprosessissa. Käyminen jatkui matkalla ja se oli oluen valmistuksen viimeistelyvaihe. Tarvetta IPAn syntytarinan mukaiselle merimatkan aikaiselle säilymiselle ei siis kerrotulla tavalla ehkä ollutkaan.
IPA oli myös pitkään ylellisyystuote ja tarkoitettu vain siirtomaaherroille ja yläluokille. Sotilaat joivat todennäköisesti ihan muun tyyppistä olutta.
Faktaa on, että IPA oli aikoinaan olutta, jota kuljetettiin paikasta toiseen. Oli olemassa IPAn kaltainen vientiolut. Mutta olut, jota britit joivat Intiassa, ei ollut lähelläkään sitä, minkä me nykyään tunnemme IPA-tyylinä. Sen ajan IPAt olivat katkeroituja, kuten nykyäänkin, mutta samalla myös happamia. Happamuus johtui villibakteereista, joita pääsi oluen valmistusprosessiin esimerkiksi puutynnyreiden kautta. Tuon ajat IPAt olivat myös hyvin poreilevia, koska jälkikäyminen ei bakteerien vuoksi ollut kovin hallittua. Lisäksi juomat olivat aivan kirkkaita.
2. IPA syntyi uudelleen Amerikassa
Nykyisen kaltaisen IPAn juuret ovat oikeastaan Yhdysvalloissa ja kietoutuvat 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun pienpanimobuumin syntyyn. Länsirannikon pienpanimot alkoivat tuolloin tehdä jälleen Pale Ale- ja IPA-tyylin vahvasti humaloituja oluita.
Amerikkalaiset panimot yrittivät aluksi kopioida englantilaisia vanhoja tyylejä ja reseptejä. Koska saatavilla ei kuitenkaan ollut brittihumalaa, amerikkalaiset varioivat reseptejä ja käyttivät paikallisia humalajikkeita – ja tulivat näin kehittäneeksi ihan oman tyylinsä. Sitä voidaan nimittää onnekkaaksi vahingoksi. Näin IPA-oluelle syntyi omanlaisensa amerikkalainen identiteetti ja Amerikan tyyli, joka on nykyaikaisen IPAn pohja.
3. Kilpavarustelua, kuka tekee vahvimman IPAn
IPAn historian kolmantena vaiheena voidaan pitää aikaa, jolloin pienpanimot alkoivat kehitellä IPA-oluita. Alettiin tehdä vahvemmin humaloituja ja alkoholipitoisuudeltaan entistä vahvempia oluita. Syntyi suorastaan kilpailu siitä, kuka tekee sen katkerimman oluen.
Panimot tavoittelivat äärimmäisyyksiä. Kilpavarustelu meni monella panimolla överiksi, oluen maku kärsi ja vasta-aalto odotti jo sopivaa tuulta.
4. IPAn vastapainoksi syntyvät hedelmäiset ja pehmeät NEIPAt
Vahvojen makujen jälkeen ihmiset halusivat jotakin kevyempää. 2010-luvulla Yhdysvaltain itärannikolla syntyi New England Indian Pale Ale (NEIPA) -oluet. NEIPAssa korostuvat aromit ja hedelmäisyys. Humalasta halutaan esiin aromeja, ei niinkään katkeroita tai ainakin katkeroiden tulee olla pehmeitä.
NEIPA-tyylin oluita kutsutaan myös nimillä juicy IPA tai hazy IPA, jopa nimellä mehu-IPA, koska oluen perusominaisuus on mehukkuus.
5. IPAssa vain mielikuvitus on rajana
Nyt 2020-luvulla elämme IPA-historian vaihetta, jossa vain mielikuvitus on rajana. Jos joskus oli purkillinen papuja ja purkillinen olutta ilman sen kummempia intohimoja, on ilmapiiri nyt aivan toinen. Varsinkin pienpanimot ovat avoimia kokeilemaan kaikkea, ja oluen tekeminen muistuttaa jo paikoin enemmän taidetta kuin kaupallista liiketoimintaa.
Tarjolla on niin sour IPA-, fruited IPA-, session IPA- kuin alkoholittomiakin IPA-oluita, mitä mielenkiintoisimmilla humaloinneilla ja makuvarianteilla. Tarkkaa määritelmää IPA-oluille ei ole. Erilaisia IPA-tyylejä ei oikeastaan yhdistä nykypäivänä kuin humalan tuoma luonne.
Juttuun on haastateltu asiantuntijana Hartwallin omistaman pienpanimo Maltti Tampereen panimomestari Max Crawfordia.