Moi, mitä etsit?

search
7.8.2019

Hartwallin ja Pelicansin yhteistyö syvenee

Hartwall ja Lahden Pelicans ovat solmineet uuden nelivuotisen sopimuksen. Lahtelaisten yhteistyö on kasvanut monipuoliseksi kumppanuudeksi, ja uusi sopimus pitää sisällään myös Isojano-olutjuhlan ravintolatoiminnan. Pelicans tuo Isojanoon Hartwallin oluisiin sopivia kesäisiä makuja.

Hartwall ja Pelicans ovat tehneet yhteistyötä jo vuosikymmenien ajan, ja uusi sopimus syventää kumppanuutta entisestään. Pelicans on laajentanut ravintolatoimintaansa, ja ottaa nyt hoitaakseen myös 26. kertaa järjestettävän Isojano-olutjuhlan ravintolatoiminnan.

"Olemme viime vuosina pyrkineet systemaattisesti kehittämään ja kasvattamaan ravintolatoimintaamme myös Isku Areenan ulkopuolella ja tämä on meille jälleen erinomainen askel oikeaan suuntaan. On iso kunnia päästä vastaamaan perinteikkään ja suositun tapahtuman ravintolatoiminnasta. Lupaamme panostaa laatuun ja palveluun", Pelicansin toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu kommentoi.

Hartwallin ja Pelicansin yhteistyö on jatkunut jo vuosikymmeniä. Kaikki alkoi Hartwallin mainoksista Pelicansin peliasuissa, mutta kumppanuus on kasvanut yhteistyöksi niin Isku Areenan ravintolatoiminnassa kuin Isojanon tarjoiluissa.

"On ollut hienoa olla mukana kasvattamassa Hartwallin ja Pelicansin yhteistyötä nykyiseen mittaansa. Kumppanuutemme kautta pääsemme luomaan elämyksiä lahtelaisille. Tuomme yhdessä Pelicansin kanssa mahtavaa tunnelmaa sekä hallille että Isojanoon", iloitsee Hartwallin myyntijohtaja Seppo Salkoharju.

Isojanossa tarjolla kesäisiä makuja

Isojano on iloisten ihmisten olutjuhla, jolla on Lahdessa pitkät perinteet. Tänä vuonna juhlassa on tarjolla Pelicansin luoma kesäinen menu, joka on suunniteltu säestämään Hartwallin panemaa, mehevän hedelmäistä Isojano-olutta.

"Isojanoa on juhlittu pian 26 kertaa, eli tapahtuma alkaa olla klassikkomaineessa Lahden seudulla. Tarjolla on tänäkin vuonna erityinen Isojano-olut, joka on saatavilla vain paikan päältä. Tänä vuonna olut maistuu trooppisen hedelmäiseltä, ja panimomestarimme ovat siitä erittäin ylpeitä", kertoo Salkoharju.

Isojano-olutjuhla järjestetään Hartwallin panimolla, Isojano-areenalla 23.−24. elokuuta. Elokuisissa illoissa lavalle nousevat Aste, Vesala, Pyhimys, Anssi Kela, Stereo ja Arttu Wiskari.

Lue lisää ja hanki liput: isojano.fi