Moi, mitä etsit?

search
29.4.2022

Tiina Sell on Hartwallin kauppakanavan uusi myyntijohtaja

Kauppakanavan myyntijohtajaksi ja Hartwallin johtoryhmän uudeksi jäseneksi on nimitetty kokenut FMCG-ammattilainen Tiina Sell.

Yli vuosikymmenen ajan kauppakanavan myyntijohtajan roolissa toiminut Marko Airamaa on päättänyt jättää tehtävänsä Hartwallilla.

”Marko Airamaa on ollut mukana rakentamassa Hartwallista täyden palvelun juomataloa ja luotsaamassa menestystämme vähittäiskauppapuolella. Kiitokset Markolle loistavasta työstä ja kaikkea hyvää jatkoon”, toivottaa toimitusjohtaja Kalle Järvinen.

Airamaa jatkaa tehtävässään toukokuun loppuun asti. Tiina Sell aloittaa kauppakanavan myyntijohtajana ja johtoryhmän uutena jäsenenä tulevana syksynä.

”Tiina tuo mukanaan vahvaa osaamista ja hän on menestynyt vaativissa johtotehtävissä. Olemme todella iloisia, että saamme hänen näkemyksensä ja kokemuksensa Hartwallille – voimme yhdessä auttaa asiakkaitamme menestymään muuttuvassa markkinassa”, Järvinen kertoo.

Hartwallille Sell siirtyy Upfieldin maajohtajan roolista. FMCG-alan kokemusta hän on hankkinut myös Coca-Colalla, Fazerilla ja Mondelezilla.

”Hartwallin missio virkistää Suomea on todella innostava. Hartwall on kaikkien tuntema perinteikäs juomatalo, mutta silti ketterä uudistumaan, ja on hienoa päästä mukaan virkistäjien ammattitaitoiseen joukkoon!” Sell sanoo.