Myyntiedustaja Senja Keränen on ollut monen lempiravintolan viinilistan takana
Senja ei paljoa istu konttorilla: myyntiedustajan työssä pääsee päivittäin liikkeelle ja tapaamaan ihmisiä. Helsingissä ravintola-asiakkuuksista vastaavan Senjan tärkeimmät työkalut ovat auto ja puhelin.
”Olen viineihin keskittyvä myyntiedustaja, eli käyn asiakkaiden luona auttamassa heidän valikoimansa viilaamisessa, suosittelen Hartwallin tuotteita ja autan esimerkiksi ruokalistaan passaavien suositusviinien valinnan kanssa. Autan mielelläni ratkaisemaan asiakkaiden pulmia.”, Senja kertoo.
Viiniosaamista löytyy, sillä ennen Hartwallia Senja ehti tehdä monenlaista ravintola-alalla.
”Lisäksi olin monta vuotta töissä Matkahuollolla töissä ja olen tehnyt paljon viestintään ja markkinointiin liittyviä juttuja. Viimeisimpänä toimin ravintola Lily Leessä sommelierina. Viini on ihana asia! Viineistä oppii aina uutta, ja se on antoisaa ja motivoivaa. ”
Viinien lisäksi Senjalla on hanskassa koko Hartwallin valikoima vesistä viskeihin ja kahvista kolajuomiin. Hän kertoo, että valikoimaa on ilo edustaa, kun mukana on kaikkien tuntemia brändejä ja kaikki juomat ovat taatusti huippulaadukkaita.
”Se onkin aikamoinen täyskäsi ja kaikkiin asiakkaiden tarpeisiin löytyy kyllä ratkaisu. Paras onnistumisen tunne tulee siitä, kun onnistuu ylittämään asiakkaan odotukset ja täyttämään sellaiset tarpeet, mitä hän ei edes tiennyt olevan. Tässä työssä se on mahdollista ja parasta!”, sanoo Senja iloisena.
Vastuullisuuskumppani asiakkaille
Työ on vaihtelevaa, ja asiakastapaamisten lisäksi kalenterista löytyy paljon muutakin.
”Asiakastyön lisäksi edustan toisinaan messuilla ja tilaisuuksissa ja teen paljon muuta, esimerkiksi viime viikolla laitoin Tattariharjun noutovaraston näytejuomahyllyt kuntoon, niin että viinihyllyt ovat houkuttelevat ja informatiiviset”, Senja kertoo.
Samalla Senja auttaa asiakkaita rakentamaan vastuullisempaa valikoimaa.
”Meillä ohjataan tekemään vastuullisempia valintoja. Hartwallin tuotteet on ympäristöystävällisesti ja eettisesti tuotettuja ja toimitettuja, ja niitä voi myydä hyvillä mielin. Minusta on myös hienoa, että meidän portfoliossa on valtavasti alkoholittomia vaihtoehtoja eri tuotteille. Se on myöskin yksi ajan trendejä seuraava vastuullisuuden mittari.”
Hieno startti takana, suuria odotuksia tulevalle
Senja on opiskellut matkailualan perustutkinnon ja valmistunut restonomiksi. Lisäksi hän on opiskellut viestintää ja oikeustieteitä avoimessa yliopistossa. Nyt hänellä on reilut puoli vuotta hartwallilaisena takana.
”On ollut upea startti ja olen oppinut valtavasti. Yhä kyselen paljon työkavereilta ja onneksi he auttavat aina hyvällä fiiliksellä. Odotan innolla mitä tuleva tuo tullessaan. Urani Hartwallilla on vasta aluillaan, mutta tämä on jo nyt ollut mieletön matka ja uskon, että tämä on alku pitkälle ja hienolle tarinalle.”
Senja pääsi nopeasti mukaan hartwallilaisten hyvään meininkiin.
”Työntekijöiden hyvinvoinnista huolehditaan esimerkiksi tukemalla vapaa-ajan liikkumista ePassilla ja erilaisilla hartwallilaisten omilla kerhoilla. Työntekijöitä kuunnellaan, ja se on hienoa. Esimerkiksi tilaisuuksia, joissa keskustellaan työolojen kehittämisestä on toistuvasti”, summaa Senja.
Senjalla on kolme kovaa vinkkiä hartwallilaiseksi haluavalle:
”Tekemällä oppii parhaiten, ei ole tyhmiä kysymyksiä ja muista nesteytys!”
Vapaa-ajalla virkistää:
Lenkkeilen, käyn uimassa, tapaan ystäviä ja touhuan koirani kanssa. Nautin ravintolaillallisesta kaupungin sykkeessä, mutta tarvitsen myös vastapainoksi omaa aikaa luonnon rauhassa mahdollisimman kaukana asutuksesta silloin tällöin.
Virkistän työkavereita:
Huonoilla vitseillä.
Lempijuoma:
Tällä hetkellä Cossetin Barbaresco tai Cortesen Vanedda Bianco.