Moi, mitä etsit?

search
Bränditarinat:

Pepsin railakas tarina

Vuonna 2018 tulee kuluneeksi 120 vuotta siitä, kun Pepsi-Cola syntyi.

Tunnet varmasti Pepsin brändin, mutta tiesitkö, että juoma koostui alun perin vedestä, sokerista ja öljyistä?

Live for now. Kun puhutaan monien suosikkijuomasta Pepsistä, pitää lähteä brändin sloganin mukaisesti liikkeelle tärkeimmästä, nykyhetkestä. Monessa mukana oleva Pepsi muun muassa sponsoroi vuonna 2018 jälleen kerran ilmiöksi noussutta USA:n NFL-liigan Superbowl Halftime Show’ta, toimii Mestarien liigan pääyhteiskumppanina ja Suomessa Pepsi Max näkyy esimerkiksi rap-artisti Cheekin jäähyväiskeikoilla.

“Pepsi on hetkessä kiinni. Se on mukana kaikessa jännittävässä ja uusien kokemuksien sytyttämisessä. Myös Pepsi Max tuo kuluttajille innostuneisuutta kekseliäillä ja nokkelilla tavoilla”, kuvailee PepsiCo:n Suomen ‎kaupallinen brändijohtaja Riku Pousi.

Vaikka jännittäviä tarinoita ei Pepsin maailmasta puutu, tärkeintä juomissa on tietenkin vastustamaton maku. Sininen Pepsi on klassikko, jonka pehmeän kuplivan kolamaun kaikki tuntevat. Pepsi Max taas tarjoaa sitrukseen vivahtavan, maksimaalisen kolanautinnon ilman sokeria.

”Pepsin ehdoton valtti ja virvoitusjuomien tärkein ominaisuus on maku. Sen vuoksi kuluttajat palaavat tuotteen pariin aina uudelleen. Pepsi Max onkin Suomen suosituin sokeriton kolajuoma, ja sen maun toimivuus on tietysti testattu makutesteissä myös Suomessa”, Pousi tähdentää juoman menestyksen perimmäistä syytä.

Pepsi kulki apteekista Superbowl Halftimeen

Vuonna 2018 tulee kuluneeksi 120 vuotta siitä, kun Pepsi-Cola syntyi. Yhdysvaltojen Pohjois-Carolinasta kotoisin oleva Caleb Bradham oli alkanut kehittää 1890-luvulla virvoitusjuomasekoituksia, joita hän myi apteekissaan. Vuonna 1898 hän nimesi aiemmin Brad’s Drink -nimellä kulkeneen, hiilihapotettua vettä, sokeria, vaniljaa, harvinaisia öljyjä ja kolapähkinöitä sisältävän luomuksensa Pepsi-Colaksi.

Vuosien ja vuosikymmenien saatossa Pepsi kasvatti suosiotaan ensin Yhdysvalloissa ja sittemmin ympäri maailmaa. 30-luvun laman notkahduksesta selvittiin tuomalla markkinoille aiempaa suurempi pullo edulliseen hintaan. Vuosisadan puolesta välistä juoman menestys kiihdytti kasvuaan, mutta suosio räjähti toden teolla 80-luvulta alkaen. Merkittävä muutos tuotteen markkinoinnissa teki Pepsistä nuorelle sukupolvelle suunnatun juoman, jonka mainoksissa esiintyi ajan suurimpia musiikkitähtiä Michael Jacksonista Tina Turneriin.

”Seuraavilla vuosikymmenillä Pepsin talliin liittyivät muun muassa Britney Spears, Pink, Beyoncé ja Enrique Iglesias”, Riku Pousi listaa.

Musiikin lisäksi Pepsin mainonta on liittynyt – ja liittyy edelleen – vahvasti myös urheiluun. Urheiluliigojen sponsorisopimukset, huippu-urheilijat mainoksissa sekä vahva näkyminen suurissa urheilutapahtumissa ovat osa Pepsin brändiä. Se myös tuo tulosta.

”Superbowl Halftimen esitykset keräävät mielettömän huomion, kun maailman suurimmat tähdet esiintyvät Pepsin tarjoamana.”

Suomessa Pepsi Maxia ovat sen kekseliäälle ja rohkealle arvomaailmalle sopivasti edustaneet esimerkiksi Extreme Duudsonit ja aiemmin mainittu supersuosittu Cheek.

”Pepsi on aina ollut rohkea viestinnässään. Nykyään isoon rooliin on noussut myös sosiaalisessa mediassa tapahtuva mainonta, jota vaikkapa Pepsi Max tekee Suomessa paljon”, Pousi kertoo.

Pepsi Max sopii suomalaiseen makuun

Suomeen ensimmäiset Pepsit rantautuivat jo 1940-luvulla, mutta virallisesti Pepsi saatiin Suomen markkinoille vuonna 1968. Vuoden 1999 alusta Pepsi-tuotteiden valmistus ja jakelu siirtyivät Hartwallille.

”Hartwall on ennakkoluuloton juoma-alan edelläkävijä ja Pepsi puolestaan innovatiivinen kolavirvoitusjuomamarkkinan uranuurtaja, joten yhteistyömme on varsin luontevaa. Tunnettu ja kansainvälinen brändi täydentää erinomaisesti Hartwallin kotimaisten vesi-, erikois- ja virvoitusjuomabrändien valikoimaa”, kuvailee Pepsin tuotepäällikkö Matias Mero Hartwallilta.

Perinteisen sokerilla makeutetun Pepsin lisäksi Suomessa menestystä on niittänyt kaloriton Pepsi Max. Suomeen sokeriton kolajuoma saapui vuonna 1994, vuosi sen Yhdysvaltojen lanseerauksen jälkeen. Pepsi Maxin tumman makea ja täyteläinen maku vetoaa moneen. Myös muun muassa bloggaaja Kasper Strömman on tunnustautunut Pepsi Maxin suureksi faniksi.

”Suomessa juodaan Pepsi Maxia neljänneksi eniten maailmassa henkeä kohti. Juoman uudet ja jännittävät makuinnovaatiot ovat tarjonneet uusia juomaelämyksiä meille suomalaisille”, Mero kertoo.

Vuonna 2016 Suomessa lanseerattiin kirsikkainen versio Pepsi Max Cherry, ja vuoden 2017 keväällä päästiin nauttimaan pirteän inkivääristä Pepsi Max Gingeria. Tänä keväänä hyllyt valtaa Gingerin sijaan uusi maku.

”Suomessa ollaan uteliaita kokeilemaan uusia tuotteita, ja välillä kaivataan vaihtelua tuttujen ja turvallisten tuotteiden rinnalle. Siihen elämyksellinen Pepsi Max tarjoaa hyvän tilaisuuden!”

Aikajana

1898 - Yhdysvaltalaisen farmasistin Caleb Bradhamin kehittämän Pepsi-Colan valmistus aloitetaan.
1934 - Pepsistä tulee hittituote USAssa edullisen hinnoittelun seurauksena.
1968 - Pepsi Suomen markkinoille.
1984 - Pepsistä uuden sukupolven juoma. Michael Jackson mainostaa brändiä.
1990- ja 2000-luku - Pepsin mainoskampanjoissa mm. Beyoncé, David Beckham ja Spice Girls.
1993 - Pepsi Max lanseerataan USA:ssa, Suomessa 1994.
1999 - Pepsin valmistus Suomessa siirtyy Hartwallille.
2007 - Pepsi sponsoroi ensimmäisen kerran Superbowl Halftime Show’ta.
2010-luku - Pepsi Maxilla yhteistyötä Suomessa mm. Extreme Duudsonien ja Cheekin kanssa.
2018 - Pepsi Max on Suomen suosituin sokeriton kolajuoma.