Moi, mitä etsit?

search
Bränditarinat:

Pommac täyttää 100 vuotta

Pommac on kestosuosikki juhlajuomana

Juhlien kestosuosikki, poreileva Pommac on vanhin Suomessa edelleen valmistettava virvoitusjuoma. Aidoista hedelmistä ja marjoista valmistettu alkoholiton juoma on säilyttänyt elegantin imagonsa läpi historian.

Juoman helmeilevä historia alkaa vuodesta 1919, jolloin aiemmin epäonnistunut liikemies Anders Lindahl Hudiksvallin pikkukaupungista muutti Tukholmaan, perusti virvoitusjuomatehtaan ja alkoi tehdä Pommacia. Juoma oli suunniteltu varakkaille ihmisille alkoholittomaksi viinin korvikkeeksi.

"Pommacin reseptin kehittänyt laboratoriopäällikkö Albert Vilhelm Nummelin (1887–1960) oli suomenruotsalainen ja syntynyt Helsingissä. Keksintönsä hän kuitenkin teki Göteborgissa", kertoo tutkija-tuottaja Jere Jäppinen Helsingin kaupunginmuseosta.

Virvoitusjuoman tavaramerkille haettiin rekisteröintiä Suomessa 20. toukokuuta 1920. Rekisteröinti tehtiin pikavauhtia, viisi päivää myöhemmin Patentti- ja rekisterihallituksessa.

Pommery + Cognac = Pommac

Brändin nimi tulee sanasta Pommery, joka viittaa samppanjaan, ja sanasta Cognac, joka viittaa tammitynnyrikypsennykseen.

"Pommacin vahvuutena on juoman ainutlaatuinen maku, joka ei ole yhtä makea kuin muut virvoitusjuomat. Tuote on myös säilyttänyt todella uniikin positionsa markkinoilla", sanoo tuotepäällikkö Mira Kujanpää Hartwallilta.

Pommac oli kieltolain aikaan vaihtoehto viinille

Pommacin suosio 1920-luvun Suomessa kietoutuu kieltolakiin, joka oli voimassa vuodesta 1919 vuoteen 1932.

"Kieltolain oloissa juomaa markkinoitiin kielletyn viinin alkoholittomana korvikkeena. Tosin tiedetään myös, että pirtulla terästetty Pommac oli suosittua", Jäppinen sanoo.

Pommac-siirappia toi Ruotsista Suomeen Valtion Alkoholiliike, joka jakoi sitä useille johtaville virvoitusjuomatehtaille, kuten Hartwallille, veden ja hiilihapon lisäämistä, pullotusta ja markkinointia varten.

Virvoitusjuoma teki läpimurtonsa Ruotsin markkinoilla Göteborgin 300-vuotisjuhlanäyttelyn yhteydessä 1923, ja samoihin aikoihin sitä alettiin valmistaa Suomessakin.

1920-luvun mainoksissa tuote esitettiin usein juhlajuomana, jota nautitaan hienoissa vaatteissa samppanjalaseista.

Tuote vaikutti myös laajemmin virvoitusjuomien läpimurtoon. Pommac oli pitkään ainoa makea virvoitusjuoma, jota tarjoiltiin muun muassa Tukholman arvostetuimmassa ravintolassa.

"Pommacia markkinoitiin meillä aktiivisesti ja tehokkaasti pitkin 1920-lukua. Siihen liitettiin alusta asti laadun, jopa ylellisyyden mielikuvia, joskin myös muita, nykynäkökulmasta hieman yllättäviäkin terveyteen ja urheiluun liittyviä näkökulmia", Jäppinen selvittää.

1920-luvun mainoksissa tuote esitettiin usein juhlajuomana, jota nautitaan hienoissa vaatteissa samppanjalaseista. Mainokset kertoivat esimerkiksi, että ”Pommac tuoksuu kuin viini ja helmeilee kuin samppanja” tai että ”Pommac sopii hienoimpienkin ruokalajien kanssa”.

Point-Pommac-mainoksia-verkko-web.jpg

Ankara pula-aika kuritti myös Pommacia

Vuonna 1938 Pommac kehitti Macke Pom´s äventyr -sarjakuvasarjan, jota luettiin ruotsalaislehdissä vuosia. Samoihin aikoihin sävellettiin myös keväinen Pommac-valssi.

Pommac vedettiin pois Suomen markkinoilta 12 vuodeksi vuosien 1938–1950 välillä. Syy lienee ollut sotien tuoma ankara pula-aika. Puutetta oli kaikesta, niin raaka-aineista kuten sokerista kuin vaikkapa lasipulloista. Valuuttavaikeuksien vuoksi korkeatasoisten hedelmätiivisteiden maahantuonti oli jotakuinkin mahdotonta. Valmisteverotus ja kuluttajahintojen säätely olivat ankaria, ja myös lasipullojen hinnat nousivat rajusti. Virvoitusjuomat aiheuttivat tappioita siksi monelle valmistajalle.

1950-luvun alku toi uudet tuulet mukanaan. Pommac palasi markkinoille, ja aiemmin suositut esanssilimonadit menettivät suosiotaan. Vuonna 1952 Suomessa vietettiin olympialaisia, jotka toivat myös paljon kisaturisteja mukanaan. Ravintoloissa suosittuja olivat drinkit, jotka sekoitettiin Jaloviinasta ja Pommacista. Pommacia käytettiin tuolloin paljon myös Brandy Long Drinkin laimentajana.

1960–1970-luvulla elintaso koheni Suomessa kaupungistumisen myötä, ja ilmapiiri muuttui rennommaksi. Pommac oli 1970-luvulla paljon esillä alkoholittomana juhlajuomana erilaisissa urheilutapahtumissa autourheilusta koripalloon.

2000-luku toi uusia makuvaihtoehtoja

Vuoden 2001 lopulla Hartwall osti Pommac-tavaramerkin oikeudet Suomessa. Vuotta myöhemmin alkuperäisen juoman rinnalle lanseerattiin light-versio Suomessa.

Keväällä 2014 juhlajuomasta julkaistiin uusi maku, Pommac Rosé, joka maistuu herukalta ja karpalolta. Makuelämyksen kruunaa ripaus samppanja-aromia.

Vuosien saatossa Pommac on onnistunut säilyttämään erityisen asemansa juhlahetkien juomana.

Uniikki klassikkobrändi pitää pintansa jatkossakin muuttuvassa maailmassa ja markkinassa.

"Vuosien saatossa Pommac on onnistunut säilyttämään erityisen asemansa juhlahetkien juomana ja sitä pidetään edelleen hienostuneena vaihtoehtona alkoholille. Alkoholittomat tuotteet kasvavat, kun kuluttajat hakevat yhä enemmän vaihtoehtoja alkoholille. Voi olla, että Pommacin tuoteperhe tulee saamaan myös uusia variantteja tulevaisuudessa. Juhlajuomien kestosuosikin tulevaisuus näyttää siis hyvin valoisalta", näkee Kujanpää.

Pommacin maun salaisuus on reseptissä ja tammitynnyrikypsytyksessä

  • Pommac on alkuperältään ruotsalainen hiilihapotettu virvoitusjuoma, joka on tehty tarkoin valikoitujen hedelmä- ja marjamehujen sekoituksesta.
  • Valmistukseen käytetään 25 eri hedelmää ja marjaa, kuten omenaa, mustaviinimarjaa ja päärynää. Sokeripitoisuus on alhainen.
  • Juoman valmistamiseen käytettävä tiiviste on kypsytetty tammitynnyrissä vähintään kolme kuukautta. Tynnyreitä on aiemmin käytetty konjakin valmistukseen.