Hei, ystävä!

Velvollisuutemme on kysyä jokaiselta sisääntulevalta paperit. Olethan täysi-ikäinen?

Kyllä
En

Moi, mitä etsit?

search
Trendit:

Suomen ravintolatrendit 2019 – näin ravintolayrittäjä menestyy tänä vuonna

Suomalaisten ravintolakäyttäytyminen eurooppalaistuu tuoreen tutkimuksen mukaan. Jos ravintoloitsija siis haluaa saada kassakoneen kilisemään vuonna 2019, kannattaa huomio kiinnittää elämyksellisyyteen ja suositteluun.

Vuonna 2019 suomalainen ravintolakulttuuri on muovautumassa lähemmäs eurooppalaista ravintola- ja kahvilakulttuuria: ulkona syödään entistä useammin ja ruokailun lisäksi ravintoloihin ja kahviloihin mennään seurustelemaan ystävien ja perheenjäsenten kanssa.

MaRa ry:n mukaan ulkona syödään keskimäärin 3,6 kertaa viikossa, ja etenkin Suur-Helsingin alueella asuvat, johtavassa asemassa olevat, toimihenkilöt ja alle 25-vuotiaat syövät muita useammin ulkona. Ruokailupaikka tai kahvila valitaan edullisen hintatason, mutkattoman ja nopean asioinnin sekä monipuolisen ruokalistan perusteella.

Ravintoloissa viihdytään ja seurustellaan ystävien kanssa

Ruokaravintolaan hakeudutaan tyydyttämään nälkä, mutta miltei yhtä tärkeä syy mennä ravintolaan on ajan viettäminen ystävien kanssa, selviää Hartwallin ja TNS Kantarin vuoden 2018 lopulla tekemästä tutkimuksesta. Joka neljäs ruokaravintolan asiakas menee ravintolaan seurustelemaan ystävien kanssa, mikä on kaksi kertaa suurempi määrä vuoteen 2012 verrattuna. Erityisesti nuoret ovat siirtyneet viettämään aikaa kodin ulkopuolelle.

"Ravintoloihin tullaan yhä useammin viihtymään, ja sama pätee kaikkiin ravintolatyyppeihin. Erityisen voimakkaasti muutos näkyy ruokaravintoloiden, kahviloiden ja pikaruokapaikkojen asiakaskunnassa. Joka kymmenes pikaruokaravintolan asiakas tulee ravintolaan viettämään aikaa kavereiden kanssa", kertoo Hartwallin insight specialist Elisa Tiilimäki.

Ulkona syödään keskimäärin 3,6 kertaa viikossa.

Ruokaravintoloihin mennään yhä useammin viettämään aikaa myös perheen kanssa. Ruokaravintoloiden asiakkaista useampi kuin joka kymmenes tuli ravintolaan viihtymään perheen kesken. Määrä on yli kaksinkertaistunut kuudessa vuodessa.

Uusien juomien kokeilua ja elämysten hakua

Elämyksellisyys ravintolassa on käännettävissä ravintolayrittäjän lisäeuroiksi. Ravintoloissa juodut juomat ovat tärkeä osa elämyksellisyyttä. Ravintoloista haetaan juomia, joita ei kotoa saa, kuten esimerkiksi drinkkejä ja hanaoluita. Kattava ja monipuolinen juomavalikoima on kokeilunhaluisten asiakkaiden mieleen.

Yökerhoissa kävijöistä 40 prosenttia tekee heräteoston.

Ravintoloista haetaan uusia juomaelämyksiä. Uusia juomia testataan rohkeasti. Esimerkiksi pubiasiakkaista 55 prosenttia valitsi uuden juomamerkin tai satunnaisesti ostamansa merkin. Yökerhoissa drinkkien ostajat ovat kaikista vaihtelunhaluisimpia. Yökerhoissa kävijöistä 40 prosenttia tekee heräteoston.

"Laajan tarjonnan edessä juomavalinta ei ole välttämättä helppo päätös, jolloin tarjoilijan tai baarimikon suosittelu helpottaa asiakasta päätöksen teossa. Valintaan vaikuttavat toki myös tarjoukset ja mainosmateriaali, joihin ravintoloiden on myös hyvä panostaa", Tiilimäki muistuttaa.

Tarjoilijan suosittelu vaikuttaa juomavalintaan

Elämyksellisen markkinoinnin lisäksi toinen asia, mihin yrittäjän kannattaa kiinnittää huomiota, on suosittelut. Juoma valitaan ravintoloissa entistä useammin ravintolatyöntekijän suosituksen perusteella, ja merkkiuskollisuus juoman valinnassa on vähentynyt, Hartwallin ja TNS Kantarin tutkimuksesta selviää. Esimerkiksi ruokaravintolavierailijoista 43 prosenttia tekee juomaa koskevan päätöksen vasta ravintolassa, ja tarjoilijan suosittelu auttoi päättämään juoman merkin.

"Aktiivinen juomien suosittelu on osa hyvää asiakaspalvelua ja mahdollisuus lisämyyntiin.

Ruokaravintoloissa suosittelu vaikutti varsinkin oluen merkkivalintaan. Viinien ostajien kohdalla suositukset menussa auttoivat merkin valinnassa. Asiakkaat ovatkin kiinnostuneita kokeilemaan eri merkkejä: 85 prosenttia viinin ostajista kertoi kokeilevansa uutta tai satunnaisesti ostamaansa merkkiä.

Mahdollisuuksia on, mutta tutkimuksen mukaan ruokaravintoloissa vierailijoista vain kolmannes sai juomasuosituksia ennen ateriaa ja yökerhossa vierailijoista vain 7 prosenttia kertoo saaneensa tarjoilijalta suosituksia.

"Aktiivinen juomien suosittelu on osa hyvää asiakaspalvelua, mikä vaikuttaa positiivisesti asiakaskokemukseen. Samalla ravintoloilla on mahdollisuus saada juomasuositteluiden avulla aikaan lisämyyntiä", Tiilimäki toteaa.

Pubeissakin ruoka ja kivennäisvesi kiinnostavat

Pubeissa syöminen on yleisempää kuin aikaisemmin. Tutkimukseen vastanneista pubien asiakkaista jopa 17 prosenttia tilasi vierailullaan syötävää. Kuusi vuotta sitten vastaava luku oli nolla prosenttia. Arki-iltaisin useampi kuin joka kolmas pubiasiakas tilasi juoman lisäksi syötävää.

"Pubeihin ja erikoisolutravintoloihin tullaan yhä useammin seurustelemaan, ja sen ansiosta myös ruoan suosio on kasvanut molemmissa. Erikoisolutravintoloissa noin joka viides tilaa juoman ohella myös syötävää. Varsinkin nuoria kiinnostaa purtava etenkin viikonloppuisin. Tässä on monelle pubille ja erikoisolutravintolalle paljon mahdollisuuksia", Tiilimäki vinkkaa.

"Erikoisolutravintoloissa noin joka viides tilaa juoman ohella myös syötävää.

Pubien asiakkaat sanovat vähentäneensä oluen valitsemista, ja pubeissa kivennäisvesi ja lähdevesi ovat valkoviinin ohella nousussa. Myös erikoisolutravintoloiden asiakkaat kertoivat lisänneensä kivennäis- ja lähdeveden käyttöä. Kahviloiden asiakkaat kertoivat lisänneensä kivennäisveden sekä smoothien tilaamista ja vähentäneensä virvoitusjuomien ja energiajuomien valitsemista. Ruokaravintoloissa vesi-, valkoviini- ja virvoitusjuomatilaukset ovat yleistyneet vuonna 2018.

Virvoitusjuomat ovat erityisesti alle 35-vuotiaiden suosiossa. Ruokaravintoloissa virvoitusjuomat ovat viinin ja oluen rinnalla suosituimpia ruokajuomia tässä ikäryhmässä. Erityisesti fastfood-ruokapaikoissa virvoitusjuomilla on vahva asema.

”Varsinkin nuoria kiinnostaa purtava etenkin viikonloppuisin. Tässä on monelle pubille ja erikoisolutravintolalle paljon mahdollisuuksia”, vinkkaa Hartwallin insight specialist Elisa Tiilimäki.

Taustalla Hartwallin tutkimus: kotisohvalta siirrytty ravintoloihin

Jutun aineistona on käytetty Hartwallin ja TNS Kantarin vuoden 2018 lopulla toteuttamaa On Trade Horeca Shopper -tutkimusta. Tutkimuksessa selvitettiin, miksi suomalaiset käyvät ravintoloissa, mikä erilaisissa ravintoloissa houkuttelee ja mitkä tekijät vaikuttavat ravintoloissa kävijöiden juomapäätöksiin.

Tutkimuksessa vierailtiin ruokaravintoloissa, kahviloissa ja fastfood-ravintoloissa haastatellen tutkimukseen valikoituneita henkilöitä ostopäätöksen jälkeen. Lisäksi tutkimuksessa vierailtiin erikoisolutravintoloissa, pubeissa ja yökerhoissa. Tutkimusaineisto kerättiin näissä kohteissa havainnoimalla henkilöitä ravintolan tiskillä ja haastattelemalla heitä ostopäätöksen jälkeen. Tutkimukseen osallistui 792 henkilöä. Vastaavanlainen tutkimus toteutettiin edellisen kerran vuonna 2012.

Saatat pitää myös näistä