Forecan selvitys: Suomen syystalvi on muuttunut entistä harmaammaksi – Vuoden harmain päivä on pidentynyt harmaaksi kaudeksi
Forecan selvityksessä verrattiin toisiinsa ajanjaksoja 1981–2010 ja 1991–2020. Tulokset osoittavat, että harmaus on syventynyt eri puolilla maata.
”Suomi on todennäköisesti marraskuussa yksi maapallon harmaimmista maista. Tuore selvityksemme osoittaa, että harmaa kausi on Suomessa entistäkin harmaampi. Esimerkiksi auringonpaiste on vähentynyt paikoitellen dramaattisesti, mikä lisää koettua harmautta”, kertoo Forecan meteorologi Markus Mäntykannas.
Harmaus lisääntynyt ympäri Suomen
Selvityksen mukaan merkittävin muutos näkyy auringonpaisteen määrässä. Aurinko paistaa marras–helmikuun aikana nykyisin vähemmän kaikilla tarkastelluilla havaintoasemilla. Suurin muutos auringonpaisteessa havaittiin Jyväskylässä ja Kouvolassa.
”Jyväskylässä aurinko paistaa nykyään harmaana kautena 16 prosenttia, eli 23 tuntia vähemmän kuin aiemmin vastaavalla ajanjaksolla. Tätä voidaan jo mielestäni pitää merkittävänä muutoksena”, Mäntykannas sanoo.
Kokonaisuudessaan harmauden lisääntyminen näkyy eri puolilla Suomea hieman eri tavoin. Kanta-Hämeen Jokioinen nousi selvityksen kokonaisvertailussa paikkakunnaksi, jossa harmauden kasvu on ollut voimakkainta. Seuraavina tulivat Seinäjoki ja Sodankylä. Helsinki-Vantaa sijoittui vertailussa kolmanneksi.
"Harmauden lisääntyminen näkyy auringonpaisteen vähenemisen lisäksi ilmankosteuden kasvuna. Korkea ilmankosteus talvisin on kytköksissä pilviseen ja sumuiseenkin säähän."
Harmaa kausi alkaa aiemmin kuin ennen
Harmaa kausi myös alkaa aiemmin kuin ennen. Selvityksen mukaan pysyvän lumipeitteen kausi on lyhentynyt etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa. Ensilumi saapuu monin paikoin myöhemmin kuin ennen, mikä tekee syksystä aiempaa pidemmän ja harmaamman.
”Tänä vuonna Hartwall Original Long Drink laajentaakin Vuoden harmaimman päivän vieton yhden päivän tapahtumasta koko harmaan kauden mittaiseksi. Harmaata kautta aletaan viettää jo nyt lokakuussa ja se huipentuu lauantaina 14. marraskuuta, jolloin ravintoloissa ja kotisohvilla ympäri Suomen voi nostaa maljan suomalaisen harmauden kunniaksi”, kertoo Hartwall Original Long Drinkin tuotepäällikkö Eevi Varmavuo.
Vuoden harmainta päivää on juhlittu vuodesta 2018 lähtien. Suomalaiset ovat ottaneet juhlapäivän ilolla vastaan, ja se on kasvanut vuosien saatossa kansanjuhlaksi. Vuonna 2025 yli puoli miljoonaa suomalaista kertoi juhlineensa Vuoden harmainta päivää.
Lisätietoa: Forecan selvitys Suomen harmaudesta