Alkoholittomat oluet ovat in – Hartwallin More Brewing vastaa nollaoluiden kysyntään
Jos aiemmin alkoholiton olut oli jotenkin kakkosvaihto alkoholillisen oluen rinnalla, nyt tilanne on aivan toinen: on oluita, joissa toisissa on alkoholia ja toisissa ei, ja molemmat ovat yhtä päteviä valintoja tilanteisiin, kun haluaa fiilistellä maltaisella.
Yksi tärkeä syy nollaoluiden nousuun on niiden maun kehittyminen. Nykyisten tuotantomenetelmien avulla alkoholi voidaan poistaa oluesta käymisprosessin jälkeen niin hienovaraisesti, että oluelle tyypillinen vahva maku ei vahingoitu. Varhaisimpia alkoholittomia oluita leimasi myös makeus, joka ei miellyttänyt monia. Nyt sekin on jäänyt historiaan.
”Alkoholittomien oluiden laatu on kehittynyt harppauksin viimeisen viiden vuoden aikana. Sen eteen tehty paljon insinöörityötä. Nyt alkoholiton olut maistuu oluelta, jossa ei ole alkoholia, ei alkoholittomalta oluelta”, selittää Hartwallin tuotepäällikkö Ville Alanko.
Toinen syy siihen, miksi yhä useampi kerää koriinsa alkoholittomia oluita, on niiden valikoiman merkittävä kasvu.
”Nykyään oluita voi jo harrastaa alkoholittomasti, sillä tavallistenkin markettien alkoholittomien oluiden valikoimassa alkaa olla riittävästi uutta kokeiltavaa ja ihmeteltävää.”
Moni toki valitsee nollaoluen edelleen alkoholittomuuden vuoksi, mutta yhä useampi muuten vain. Oma suosikkiolut ehkä sattuu olemaan alkoholiton.
More Brewing – Suomen ensimmäinen alkoholiton olutbrändi
Nollaoluiden tuotekategoriassa otettiin merkittävä askel keväällä 2020, kun Hartwall lanseerasi Suomen ensimmäisen kokonaan alkoholittoman olutbrändin, More Brewingin. Brändin tuotteet ovat itsenäisiä oluita, joille ei löydy alkoholipitoista esikuvaa. Ensimmäisenä kauppoihin tuotiin More Brewing Lager 0,0 %.
”Oli innostavaa lähteä rakentamaan nollasta alkoholitonta olutta sen sijaan, että kopioitaisiin jotain jo olemassa olevaa tuotetta. Se ei ole reilu tilanne. Meidän tavoitteemme oli tehdä paras mahdollinen alkoholiton olut”, Alanko kertoo.
Lopputuloksena syntynyt alkoholiton lager on maultaan tasapainoinen ja helposti lähestyttävä. Se on moniottelija, joka sopii moneen makuun ja tilanteeseen.
Kyseessä ei kuitenkaan ole tylsä tuote. Omaleimaisuutta on haettu lagerille tyypillistä vahvemmasta humaloinnista. Mausta on löydettävissä miellyttäviä persikkaisia ja kukkaisia vivahteita.
”Jos tykkää jenkkihumaloiduista oluista, kuten IPA:sta, niin tämä tuote kolahtaa”, Alanko vinkkaa.
More Brewing Lager 0,0 % on kerännyt kehuja
Tuotepäällikkö Alanko iloitsee, että suomalaiset kokeilevat nykyään entistä rohkeammin erilaisia oluita. Myös uutuuslager on löydetty kaupan hyllystä hyvin.
”Olemme saaneet tuotteesta järjettömän positiivista palautetta. Ihmiset ovat lähettäneet Hartwallille kuluttajapalautetta vain kertoakseen, kuinka paljon he ovat tuotteesta pitäneet.”
Alanko uskoo, että laadukkaiden alkoholittomien oluiden myötä koko olutkategorian käyttökohteet monipuolistuvat. Nollaolutta voitaisiin tarjota vaikkapa lounasruokalassa ruokajuomana.
More Brewing Lager 0,0 % on kehitetty stand alone -tuotteeksi, eli se toimii loistavasti sellaisenaan. Alanko myös kannustaa kokeilemaan uutuuslageria rohkeasti eri ruokien kanssa. Itse hän on löytänyt sille täydellisen makuparin sushista.
”Vahvempi humalointi antaa Moreen oman makumaailmansa, eli se ei ole vain pelkkä huuhtoja, vaan antaa ruokaan mukavaa kontrastia.”