Moi, mitä etsit?

search
Trendit ja vinkit:

Tulevaisuuden ostoksilla - ei paluuta entiseen

Mikä muuttui päivittäistavarakaupoissa ja onko muutos pysyvää? Selvää on ainakin, että koronapandemia myllersi ostoskorin sisällön hetkeksi ja verkkokauppa räjähti.

Ruokakaupat ovat pärjänneet koronapandemian aikana hyvin. Vaikka aluksi nähtiin ostoryntäyksiä ja suuri osa kulutuksesta siirtyi ravintoloista kauppaan, kaupat ovat sopeutuneet tilanteeseen nopeilla digitaalisilla avauksilla ja täysillä hyllyillä kivijalkakaupassa. Millaisia kulutusvalinnat ovat jatkossa?

”Korona pysäytti trendit. Vielä on aikaista sanoa miten pandemia vaikuttaa kulutuskäyttäytymiseen tarkemmin, mutta varmaa on, että Suomi ei palaa siihen mistä lähdettiin,” selventää SOK:n hankintajohtaja Jari Simolin.

Myös Hartwallin kauppakanavan myyntijohtaja Marko Airamaa on samaa mieltä.

”Korona vaikutti suomalaisten valintoihin valtavasti – sekä ostoskorin sisältöön että kauppareissujen tiheyteen. Kaupassa käytiin aiempaa harvemmin, suosittiin isoja kauppoja ja ostettiin reilusti kerralla. Kun tilanne normalisoituu, tulee kulutuskäyttäytymiseen jäämään pysyviä jälkiä.”

Kotimaisuus valokeilassa – vahvat brändit pärjäävät

Yksi selkeä nousija on kotimainen ruoka. Kun elämä muuttui epävarmaksi, ostoskärryyn valittiin paljon tuttua ja turvallista.

”Pandemia nosti kotimaisen ruuan ja ruokaketjun esille. Se näkyy myös kaupassa kasvavana kiinnostuksena Suomessa tuotettua ruokaa kohtaan. Kotimaisen ruuan arvostaminen näkyy ostoskorissa koko ajan enemmän, ja uskomme sen kasvavan entisestään. Pandemian myötä palattiin perusasioiden äärelle: monessa kodissa on leivottu. Meillä esimerkiksi jauhojen myynti oli huhtikuussa 70 % normaalia suurempaa”, Keskon tavarakaupan johtaja Harri Hovi sanoo.

"Pandemia nosti kotimaisen ruuan ja ruokaketjun esille."

Hovi kertoo, että jo nyt K-ryhmän kauppojen ruokavalikoimasta miltei 80 % on kotimaista, ja määrä kasvaa jatkuvasti. Samalla kiinnostus lähellä tuotettua ja pientuottajien antimia kohtaan kasvaa. Lähiruokatreffejä järjestetään ja Tuottajalle kiitos -sarja kasvattaa laajuuttaan ja suosiotaan. Myös ravintolat ovat rantautuneet ruokakauppoihin.

tulevaisuuden-ostoksilla-jatko2.jpgtulevaisuuden-ostoksilla-jatko1.jpg

”Ravintoloiden tulo ruokakauppoihin on trendi, joka vahvistui koronan myötä. Yhteistyö ravintoloiden kanssa ja halu auttaa paikallisia toimijoita korostui valikoimissa. Uskon, että yhteistyö ei katoa edes ravintoloiden avauduttua, vaan siitä saadaan molemminpuolista hyötyä ja uusia elämyksiä kuluttajille”, Hovi summaa.

Myös SOK:n Simolinin mukaan kotimaisuus on kovassa nousussa, ja lisäksi heikko taloustilanne ohjaa valintoja sekä meillä että muualla Euroopassa.

”Ihmiset ovat nyt täyttäneet kotivarastoja perustuotteilla. Meillä on seurattu kuluttajakäyttäytymistä Euroopan tasolla, ja on kiinnostavaa, kuinka harmonisesti Suomessa kuljetaan samoja ratoja muiden maiden kanssa. Meillä tilanne on sama kuin esimerkiksi Ranskassa, Italiassa ja Englannissa: hinnalla on yhä enemmän väliä, tutut brändit ovat tärkeitä ja vahvat kotimaiset brändit nousevat”.

Loikka tulevaisuuteen – verkkokauppa kasvaa

Yksi selkeistä nousijoista on ruuan verkkokauppa. Vaikka sen osuus kokonaismyynnistä on yhä muutaman prosentin luokkaa, pandemian aikana verkossa otettiin valtava pyrähdys.

”Otimme useamman vuoden loikan tulevaisuuteen muutamassa viikossa. Avasimme 10–15 kauppaa viikossa ja tarjonta laajentui samalla. Verkkokauppa toi koronan keskellä odottamatonta apua, kun kauppaan ei päässyt itse: meidän verkkokauppa-asiakkaistamme 23 % on eläkeikäisiä”, Hovi kertoo.

Digi kuuluu kaikille: Keskon verkkokauppa-asiakkaista 23 % on eläkeikäisiä

Keskolla ruuan verkkokauppa kasvoi joinain viikkoina ällistyttävät 800 %. Keskolla on jo vuosia tehty yhteistyötä kiinalaisen Alibaban kanssa, ja sieltä on saatu arvokkaita oppeja digikauppaan. Seuraavaksi aletaan hiomaan verkkokaupan inspiroivuutta ja laatua.

”Verkkokaupan kehittämisessä on paljon mahdollisuuksia. Jatkossa aiomme tuoda sinne samanlaista elämyksellisyyttä, jota kivijalkakaupoista jo löytyy. Tätä työtä teemme yhdessä kumppaneidemme, kuten Hartwallin kanssa”, Hovi valottaa.

tulevaisuuden-ostoksilla-jatko3.jpg

Myös SOK:lla otettiin koronan aikaan digiloikka, jota kukaan ei olisi voinut kuvitella.

”Olen varma, että kehitys tulee jatkumaan ja verkkokauppa kasvaa edelleen. Pandemia toi verkkokaupan lähemmäs ihmisiä. Sitä käyttää nyt kaikenlaiset kuluttajat eli se ei ole vain pienen porukan valinta. Kun tarve kasvoi, kehitimme kauppaa ja laajensimme palveluita ennätysvauhdilla. Jatkossa kanavaa kehitetään pitkäjänteisesti tehokkaammaksi, myös toimitusten ja keräilyn osalta”, Simolin toteaa.

Silmät auki uuteen normaaliin

Pandemia on ollut monella tapaa alan voimannäyte, ja se muovaa myös kaupan lähitulevaisuutta. Testiin pääsi myös toimitusketju, kun kysyntä nousi kertarysäyksellä monissa tuotekategorioissa.

”Lähiaikoina nousevia teemoja ovat kotimaisuus sekä ravintoloiden ja kauppojen yhteistyö. Ostoksia tehdään yhä enemmän verkossa. Jo pitkään vallinnut hyvinvointitrendi voi saada lisää vauhtia, kun oma terveys kiinnostaa yhä enemmän. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ohella jatkossa keskitytään täsmätrendeihin, joita varten kehitetään yhä uusia terveysvaikutteisia elintarvikkeita”, Harri Hovi summaa.

"Kannattaa suhtautua nöyrästi siihen, mitä maailmassa voi tapahtua."

Poikkeustilanne vaati paljon nopeaa toimintaa ja ratkaisuja. Hartwallin Airamaan mukaan alalla on nähty kiinnostavia avauksia ja yhteistöitä – Hartwallin juomia on saatu myyntiin uusiin verkkokauppoihin ja esimerkiksi uutuuksien esille tuomista on jo kehitetty myös digipuolella. Moni oppi ja kumppanuus jääkin elämään.

SOK:n Simolinin mukaan poikkeustilanteesta on ehditty ottaa myös oppia.

”Korona toi meille useita oppeja. Yksi tärkeimmistä on, että kannattaa suhtautua nöyrästi siihen, mitä maailmassa voi tapahtua. Kaikkeen ei voi varautua, mutta ketteryydellä pärjää pitkälle. Taloudellinen taantuma tuo näköpiiriin haasteita, mutta on siellä paljon mahdollisuuksiakin,” Simolin kiteyttää.