Uutiset

« Takaisin

Hartwall Jaffan joulukuoroon pääsee nyt mukaan − tänä jouluna tehdään hyvää laulamalla

Tänä vuonna Tuomaan Markkinoilla Helsingissä on Hartwall Jaffan oma mökki, jossa pääsee osaksi televisiomainoksista tuttua, rakastettua hedelmäkuoroa. Markkinoilla voi tallentaa oman joulutervehdyksen hedelmäkavereiden kanssa. Hartwall Jaffa lahjoittaa jokaisesta nauhoitetusta lauluesityksestä 20 euroa Hope Ry:lle, ja rahat ohjataan lasten ja nuorten musiikkiharrastustoimintaan.

Tuomaan Markkinat järjestetään Senaatintorilla Helsingissä 1.−22. joulukuuta. Aleksanterinkadun tuntumasta löytyy Hartwall Jaffan oma mökki, jossa on tarjolla piparkakkuja, Hartwall Jaffa Jouluomena -limonadia ja mahdollisuus tehdä hyvää laulamalla. Halukkaat pääsevät osaksi Hartwall Jaffan rakastettua joulukuoroa, ja esittämään virtuaalisten hedelmähahmojen kanssa pätkän klassikkojoululaulusta. Valittavana on joko ”No onkos tullut kesä” tai ”Sylvian joululaulu”.

– Kappaleet ovat tuttuja Hartwall Jaffan joulumainoksista, joita meiltä toivotaan kovasti joka joulu. Tänä vuonna kuoroon pääsee kuka vaan, eikä ole merkitystä laulaako kovaa, korkealta vai ihan nuotin vierestä. Laulutaidoista ei jaeta pisteitä, vaan jokaisesta esityksestä lahjoitamme 20 euroa Hope Ry:n kautta lasten ja nuorten musiikkiharrastustoimintaan. Tervetuloa mukaan laulamaan, toivottaa Hartwall Jaffan tuotepäällikkö Mira Kujanpää.

Jokaisesta esityksestä 20 euroa lasten musiikkiharrastuksiin

Hartwall Jaffan joulukuoro haluaa jakaa musiikin iloa laajemminkin, ja siksi hyväntekeväisyystempaus toteutetaan vähävaraisia lapsiperheitä tukevan Hope Ry:n kanssa.

– Lapsiperheissä kaivataan tukea harrastustoimintaan soittotunneista muskareihin. Lisäksi etenkin nuorten toiveissa on päästä konsertteihin tai saada musiikin kuunteluun liittyviä tarvikkeita. Mahtavaa, että voimme Hartwall Jaffan joulukuoron kautta tuoda musiikin iloa lasten ja nuorten elämään, kertoo Hope Ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.

Hartwall Jaffan joulukuoroon voi liittyä yksin tai porukalla, tai vaikka lemmikin kanssa. Jokainen saa oman esityksensä sähköpostitse itselle muistoksi, jaettavaksi tai joulutervehdykseksi sukulaisille.

 

Lisätietoja: Mira Kujanpää, tuotepäällikkö, Hartwall Jaffa, puh. 044 333 2217, mira.kujanpaa@hartwall.fi
Median yhteydenotot: Elina Lehmusto, viestintäpäällikkö, Hartwall, puh. 040 5696 043, elina.lehmusto@hartwall.fi
Kuvat: http://mediapankki.hartwall.fi/l/t6wT5cgnJr6R

Oy Hartwall Ab
Hartwall on juoma-alan kasvava suunnannäyttäjä Suomessa. Valmistamme suomalaisten rakastamia juomia arkeen ja juhlaan. Hartwallin tunnetuimmat tuotemerkit ovat Hartwall Jaffa, Hartwall Novelle, Lapin Kulta, Karjala ja Hartwall Original Long Drink. Olemme myös Heineken ja Pepsi -brändien yhteistyökumppani Suomessa.
Hartwallin moderni tuotantolaitos sijaitsee Lahdessa, lähdevesipullottamo Karijoella ja pääkonttori Helsingissä. Rakastettujen klassikoiden ja innovatiivisten uutuuksien parissa työskentelee 700 hartwallilaista, välillisesti työllistämme Suomessa 11 000 ihmistä. Olemme osa tanskalaista Royal Unibrew -konsernia. Edistämme vastuullista juomakulttuuria. Toimimme aktiivisesti ympäristön hyväksi ja korostamme lähituotantoa. Ilman Hartwallia Suomi olisi kuivempi paikka elää.