Moi, mitä etsit?

search
9.9.2018

Yli puolet suomalaisista valitsee mielummin Pepsi Maxin kuin Coca-Cola Classicin

Tänä kesänä ihmisiä pyydettiin valitsemaan mieleisensä kolajuoma Pepsi Max Taste Challenge -sokkomaistatustestissä. Osallistujia pyydettiin maistamaan kahta eri kolajuomaa laseista, joissa juoman merkki ei ollut näkyvillä. Maistamisen jälkeen osallistujia pyydettiin kertomaan, kumman kolajuoman mausta he pitävät enemmän.

Tulokset ovat nyt julki – 54 prosenttia suomalaisista maistajista valitsi mielikolakseen Pepsi Maxin.

Ikonisen Pepsi Max Taste Challengen vuoden 2018 versioon osallistui kesän aikana 20 839 kolajuomien ystävää Helsingissä, Espoossa, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa.

Pepsi Taste Challenge toteutettiin ensimmäisen kerran 1970-luvulla Yhdysvalloissa, ja se tuotiin tähän päivään rohkeana tavoitteena haastaa osallistujat löytämään lempikolajuomansa täysin ilman ennakkoluuloja ja vain makuun perustuen.

“Tämä uusi versio kuuluisasta Pepsi Taste Challengesta on täydellinen tämän päivän sukupolvelle. Monet kolajuomien ystävät tunnustavat uskollisuutta tietylle merkille, ja testi onnistuu haastamaan näitä ennakkoluuloja vain kahdella siemauksella. Suomessa tulokset puhuvat puolestaan – yli puolet osallistujista valitsi testissä suosikikseen maultaan herkullisen ja rohkean Pepsi Maxin”, markkinoinnista ja innovaatioista Pepsin pohjoismaisessa organisaatiossa vastaava Lene Briseid kertoo.