Moi, mitä etsit?

search
19.8.2019

Hartwall Olympiastadionin pääyhteistyökumppaniksi

Hartwall on allekirjoittanut sopimuksen, jonka myötä siitä tulee Olympiastadionin juoma- ja panimokumppani. Näin satavuotinen yhteistyö jatkuu – kumppanuksien yhteistyö alkoi jo ennen stadionin rakentamista 1920-luvulla, ja matkan varrella on syntynyt muun muassa Helsingin kesäolympialaisiin kehitetty Hartwall Original Long Drink. Olympiastadionin avautuminen luo kaupunkilaisille uuden kohtaamispaikan.

Suomen suurin tapahtuma-areena Helsingin Olympiastadion avaa täysin uudistuneet ovensa yleisölle vuonna 2020. Hartwall on Olympiastadionin pääyhteistyökumppanina mukana toteuttamassa uuden aikakauden stadionkokemusta, mutta yhteistyön juuret ulottuvat kuplivalle 1920-luvulle saakka.

”Olympiastadionilla ja Hartwallilla on pitkä yhteinen historia, joka ulottuu kauas 1920-luvulle. Tuolloin Pommac-juomalla oli oikeus käyttää stadion-tavaramerkkiä ensiluokkaisen tuotteen symbolina jo ennen varsinaisen Olympiastadionin rakentamista”, valaisee Hartwallin myyntijohtaja Seppo Salkoharju.

”Yksi yhteinen merkkipaalu saavutettiin vuonna 1952, jolloin Hartwall Original Long Drink kehitettiin Helsingin kesäolympialaisiin. Silloinkin virkistimme väkeä siellä missä tapahtuu, ja samoin on nykyään. Olemme oikein ylpeitä siitä, että saamme luoda elämyksiä juuri niissä paikoissa, joissa kaupunkilaiset viihtyvät.”

olympiastadion-havainnekuva-2.jpg

Uuden aikakauden stadionkohtaamisia

Olympiastadion on kansainväliset suurtapahtumien vaatimukset täyttävä monitoimiareena, joka on päivittäin myös kaupunkilaisten ja vierailijoiden käytössä.

Hartwall tulee vastaamaan suurtapahtumien juoma- ja panimotarpeista, joiden lisäksi se toimii myös stadionin kokous-, VIP- ja hospitality-palveluiden sekä stadionin ravintolan juoma- ja panimotuotteiden toimittajana.

”Yhteistyö on luonteva jatko satavuotiselle yhteiselle historialle, jonka aikana on syntynyt stadioniin ikonisesti kiinnittyviä tuotteita”, kommentoi Olympiastadionin viestintä- ja markkinointijohtaja Marju Paju.

”Uudistettu Olympiastadion on paikka kohtaamisille läpi vuoden. Yhteistyössä kumppaneidemme kanssa valmistaudumme yleisön palvelemiseen ja elämyksellisten kokemusten tarjoamiseen sekä tapahtumissa että päivittäisissä muissa palveluissamme”, Paju toteaa.

Tutustu uudistuvaan Olympiastadioniin: stadion.fi