Hei, ystävä!

Velvollisuutemme on kysyä jokaiselta sisääntulevalta paperit. Olethan täysi-ikäinen?

Kyllä
En

Moi, mitä etsit?

search
16.9.2020

Hartwall herättää henkiin palan oululaista oluthistoriaa – Jatkaa legendaarisen Toppilan oluen tarinaa

Hartwall tuo markkinoille tämän päivän version legendaarisesta oululaisesta Toppilan oluesta. Helles-tyyppisen oluen ensimmäinen erä on saatavilla viidestä perinteikkäästä oululaisravintolasta, joiden omistajat ovat olleet mukana ideoimassa oululaista oluthistoriaa tämän päivän oluen ystäville.

Toppilan oluen tarina alkoi vuonna 1865 Isak Wilhelm Fellmanin perustamassa Toppilansalmen Oluttehtaassa. Tehtaan lippulaivatuote oli Toppilan olut, jota tehtaalla valmistettiin aina 1970-luvulle saakka.

Kiinnostus erikoisoluita kohtaan on ollut kasvussa jo pitkään, ja nyt Hartwall haluaa herättää henkiin palan oululaista oluthistoriaa tuomalla Toppilan oluen taas oluen ystävien iloksi.

”Suomalaiset ovat yhä kiinnostuneempia erikoisoluista, joten aika oli nyt kypsä tarttua myös Toppilan olueen. On mahtavaa, että me voimme olla mukana herättämässä henkiin perinteikästä paikallista brändiä ja luoda näin osaltamme rikasta ja elävää olutkulttuuria Suomeen”, Hartwallin tuotepäällikkö Ari Nykänen kertoo.

Keskiviikosta 16. syyskuuta lähtien Toppilan olutta voi tilata pitkänlinjan oululaisravintoloiden Jumprun, Kaarlenholvin, Oluthuone Leskisen, 45 Specialin ja Zivagon tiskeiltä.

Olutravintoloiden tiskeillä historiallisen oluen tunnistaa etiketistä, jossa komeilee alkuperäisen Toppilan oluen etiketin tapaan Toivo-fregatti. Myös Toivolla on kytköksensä Toppilaan. Se rakennettiin Kraakkulan veistämöllä vuosina 1869–1871. Toivon omisti vuosina 1871–1888 Kauppahuone J. W. Snellman G:son, joka omisti tuolloin myös Toppilansalmen Oluttehtaan sen perustajan Fellmanin ajauduttua vararikkoon.

Oululaiset mukana Toppilan oluen nykytarinassa

Ei ole sattumaa, että olut tuodaan ensimmäiseksi juuri näihin viiteen oululaisravintolaan. Kun Hartwallilla alettiin miettiä Toppilan oluen tuomista uudelleen markkinoille, oli selvää, että mukaan haluttiin paikallisia voimia. Projektissa ovatkin olleet mukana pitkän linjan oululaisravintoloitsijat Kaarlenholvin ja Jumprun Ari Flinck, Oluthuone Leskisen Esa Hiltunen ja 45 Specialin ja Zivagon Ilpo Sulkala. Heille kaikille Toppilan olut on tuttu ainakin maineeltaan ja heillä kaikilla on vuosikymmenien kokemus Oulun ravintolakentältä.

”Etenkin vanhempi jengi muistaa oluen, ja nuoremmatkin tietävät siitä, jos ovat vähänkään asiaan perehtyneitä. Minulla on myös omakohtaista kokemusta Toppilan oluesta. Pelasin pikkujätkänä futista joukkueessa, jonka kautta olin 11-vuotiaana, vuosina 1971 ja 1972 laittelemassa pulloja koreihin Toppilan oluen tehtaalla”, Ilpo Sulkala kertoo.

Kun Toppilan olutta lähdettiin suunnittelemaan, Flinck, Hiltunen ja Sulkala antoivat vinkkejä oululaisten oluen ystävien makumieltymyksistä ja toiveista.

Helles-olut on hedelmäinen lager

Toppilan oluen alkuperäiset reseptit ovat olleet Hartwallin omistuksessa 1980-luvulta lähtien. Reseptiä on muokattu alkuperäisestä, jotta se osuu tämän päivän oluen ystävien makuhermoon.

Hartwallin Toppilan olut on Helles-tyyppinen kirkas ja vaalea lager. Se on Saksasta lähtöisin oleva raikas ja kevyesti humaloitu oluttyyli, joka on maultaan pehmeän maltaista ja monia lageroluita pyöreämpää, aromikkaampaa ja hedelmäisempää. Maukkaana ja helposti juotavana oluena se sopii hyvin esimerkiksi salaattien ja merenelävien makupariksi.

Idea Toppilan oluesta juuri hellesinä tuli Oluthuone Leskisen Esa Hiltuselta.

”Lagerolutta on Suomi täynnä, mutta Helles-tyylistä lageria ei kukaan tee vielä kovinkaan isosti. Omasta ravintolakokemuksestani tiedän, että Helles on kuitenkin laadukas olut, joka sopii moneen makuun”, Hiltunen toteaa.