Hei, ystävä!

Velvollisuutemme on kysyä jokaiselta sisääntulevalta paperit. Olethan täysi-ikäinen?

Kyllä
En

Moi, mitä etsit?

search
13.3.2023

Hartwallin kevään uutuuksissa maistuvat trooppiset hedelmät ja pohjoisen marjat

Hartwallin kevään uutuuksissa nähdään pohjoisen marjoista makunsa saavia virvoitusjuomia ja vesiä sekä trooppisia energiajuoma- ja lonkeromakuja. Novellen valikoima laajenee luontaista kofeiinia sisältävällä vedellä, Pepsi MAX maistuu raikkaalta mintulta ja energiajuomissa nautitaan trooppisista mangoista sekä vesimelonista. Kauppojen hyllyille saapuvat myös odotetut lonkeromaut, ananas ja mango, sekä joka kesän odotettu olut Lahden Erikois Summer 2023.

Kofeiinipitoisten juomien kasvu on ollut huimaa viime vuosina, ja esimerkiksi energiajuomat ovat yksi nopeimmin kasvavista juomakategorioista. Perinteisen makuisten energiajuomien rinnalle on viime vuosina noussut runsain mitoin uusia makuja, jotka maistuvat perinteisestä poiketen esimerkiksi hedelmiltä tai marjoilta. Jopa 43% suomalaisten kuluttamista energiajuomista onkin makuvariantteja*.

Saman trendin on voinut huomata esimerkiksi lonkeroissa: perinteisen greippilonkeron lisäksi suosioon ovat nousseet eri makuiset lonkerot, kuten trooppisen makuiset hedelmäiset lonkerot. Myös sokerittomien juomien suosio jatkaa kasvuaan: jopa 27% pyrkii välttämään sokerilla makeutettuja tuotteita.**

Tästä saat tietoa näistä juomista:

Novelle Plus Luontainen Kofeiini + B Veriappelsiini-Granaattiomena
Novelle Fresh Vadelma-Sitruuna
Novelle Pro Vadelma-Mustikka
Pepsi MAX Mint-Lime
Jaffa Mansikka-Sitruuna Sokeriton
Jaffa Juicy Vesimeloni-Mansikka
CULT Miami Ice Sugar Free
CULT Flaming Mangoes Sugar Free
Rockstar Refresh Watermelon-Kiwi No Sugar
O.ME Focus & Energise Citrus & Prickly Pear
O.ME Recharge & Recover Watermelon & Raspberry
Lahden Erikois EPL 4,6%
Lahden Erikois Session APA 3,3%
Lahden Erikois Summer 2023 5,0%
Original Long Drink Pineapple 5,5%
Original Long Drink Mango 4,5%
Happy Joe Extra Dry Pear 4,5%

Vedet, virvoitusjuomat ja energiajuomat: